Se alkoi noin kello yksitoista, toisena leikkauksen jälkeisenä yönä. Samanlaisena leikkausalueen kipuna kuin aiemminkin. Olin huoneessa yksin. Toiveikkaana rauhallisesta yöunesta. Painoin hälytysnappia. Kerroin yltyneestä kivusta, ja hoitaja toi kipulääkettä. Hoitajan lähdettyä kipu kuitenkin yltyi, mutta ei leikkausalueella vaan vatsassa. Minulle tuli hirveän huono olo. Kutsuin hoitajaa uudestaan. Tällä kertaa minulle vastattiin sellaisesta seinässä olevassa kaukolaitteesta ja kyseltiin syytä yhteydenottoon. Kerroin yltyvästä huonosta olosta. Kun hoitaja saapui paikalle minun oli hyvin vaikea olla, vatsaan koski ja sormia sekä jalkoja pisteli, huohotin voimakkaasti. Hoitaja meni hakemaan kylmäkääreen vatsalleeni. Oloni vain huononi, käteni ja jalkani alkoivat täristä, ne olivat osin tunnottomat. En enää kunnolla muista miten kaikki meni. Pahimmillaan minulla oli tunne etten saa happea ja olin tajuttomuuden partaalla, puuskutin raivokkaasti ja äänekkäästi. Raajat olivat krampissa ja tärisivät holtittomasti. Kun hoitaja lähti hakemaan toista hoitajaa avuksi, minulla oli jo tunne, että tämä on tässä. Näinkö kaikki päättyisi. Hoitajat aika neuvottomana yrittivät saada oloani rauhoittumaan. Sitten raju vatsan tyhjeneminen. Voin sanoa, ettei se ole kivaa selällään. Pikkuhiljaa tärinät, huohotukset ja krampit lientyivät. Pahin jakso kesti kolme tuntia. Neljältä aamulla sain unta. Heräsin siihen, kun huoneeseen tuotiin uusia potilaita seitsemältä.
Tätä kirjoittaessani emme tiedä mikä kohtauksen aiheutti, mutta se ei ole leikkausalue. Siellä kaikki on paremmin kuin hyvin. Mahdollisesti syömäni ruoka. Tai sitten joku muu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti