Sain gynekologiltani viestin mammografiasta. Saan kutsun joukkoseulontoihin vasta sitten, kun sukupuoleni on virallisesti vaihdettu. Hän teki minulle lähetteen yksityisektorille. Kun kävin keväällä Suomessa yritin varata tutkimukseen aikaa Terveystalosta. Koska visiittini Suomeen olivat kovin lyhyitä, minulle sopivan ajan löytäminen oli mahdotonta.
Vuoden aikana kävin ensimmäisen kerran uimahallissa. Se tapahtui New Yorkin Chinatownin YMCA:ssa, jossa Anne käy opettamassa ja uimassa neljästi viikossa. Siellä on erilliset pukukopit sekä suihkut perheille sekä erityisryhmille. Kyllä jännitti, mutta hyvin se sitten loppujen lopuksi meni. Kokemuksesta rohkaistuneena olenkin käynyt uimassa ja uimarannoilla täysin estoitta.
Ostin kesällä 2014 myös elämäni ensimmäisen iltapuvun. Meidät oli kutsuttu intialaisiin häihin New Orleansiin. Pukukoodi oli Black tie optional, joka tarkoittaa mahdollisimman muodollista asua, kutsujan antamilla lisäohjeilla. Käytännössä jouduin ostamaan iltapuvun perjantai-illan Sangeet-tapahtumaan, juhlapuvun lauantaipäivän hääseremoniaan sekä iltapuvun itse lauantai-illan hääjuhlaan. Tietenkin lisäksi jokaisen asuun sopivat jalkineet sekä käsilaukut.
Hääjuhla |
Sangeetin "Red carpet" |
Hassuttelua hotellin aulassa Sangeetin jälkeen |
Valmiina hääjuhlaan |
Vuorottelukorvaus on pieni. Hääostoksien vuoksi heinäkuussa jouduin oikeasti miettimään hankintoja ja kulkemisia, menenkö metrolla vai kävelenkö. En ole koskaan ollut opiskeluajan jälkeen niin köyhä kuin vuonna 2014.
Mietimme Annen kanssa yhteistä tulevaisuuttamme, tapahtuisiko se Yhdysvalloissa, Suomessa vai kenties esim. Euroopassa?
Vuosi oli hieno kokemus. New Yorkista tuli toinen kotikaupunkini, ja sain paljon uusia todella hyviä ystäviä. Olen todella kiitollinen tuosta vuodesta.
Linkki Ivonan putiikin Loveday 31:n Facebook- sekä Instagram-sivulle:
https://www.facebook.com/Loveday31nyc/
https://www.instagram.com/lovedayqueen/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti