Onnellisuuteni rakentuu osista:
Leikkaus meni hyvin, se oli prosessin viimeinen vaihe, voin tästä eteenpäin keskittyä elämään.
Tähän asti kaikki on mennyt paremmin kuin osasin kuvitella, olen saanut tukea ystäviltä, olen pystynyt säilyttämään elämanarvoni ja henkisen tasapainon, prosessin jokainen vaihe on mennyt erinomaisesti ja olen saavuttanut lähes ongelmitta elämäni suurimman haaveen.
Minut kohdataan naisena eikä kummajaisena.
Jos en olisi onnekkaasti tutustunut kumppaniini ennen leikkausta, tilanne saattaisi olla toinen. Hänen tukensa ennen leikkausta, sairaalapäivinä sekä leikkauksen jälkeen on ollut korvaamatonta. Jos olisin joutunut käymään leikkausprosessin yksin, minulla ei olisi ollut hänen henkistä läsnäoloaan kannustamassa ja tukemassa sairaalassa olon yön pimeinä tunteina tai hänen antamaansa korvaamatonta apua toipumisaikana. Minun ei ole tarvinnut olla yksin, ei henkisesti, eikä fyysisesti.
Toivoisin, että jokaisella tähän prosessiin aikovalla olisi rakastava ja prosessia tukeva kumppani, sisar tai läheinen ystävä. Yksin se voi muodostua todella raskaaksi.
Tämä prosessi on ollut elämäni suurin juttu. Se on ollut välillä äärimmäisen raskas kantaa, ja sen kanssa on ollut vaikea elää. En haluaisi tätä ristiriitaa kenellekään. Mutta vastapainona ovat ne helpotuksen ja ilon tunteet prosessin aikana sekä se onni, jota nyt tunnen. Tämä on totisesti ollut vaivan arvoinen.
Juliasta on tullut Julia.
