Kohti omaa ääntä

Tässä kaksi ääninäytettä. Ensimmäisessä näytteessä ääneni on sellainen, jollaiseksi testosteroni sen muokkasi murrosiän jälkeen. Toisessa näytteessä käytän ääntäni mahdollisimman luontevasti lisäämällä siihen ääniharjoitteiden avulla saavutettuja sävyjä. Mitä mieltä olet äänestäni?

Tammikuun kuulumiset

Arkeen laskeutuminen jouluvapaiden jälkeen ei ole sujunut ongelmitta. Työmotivaatio on pahasti hukassa, vaikka vapaiden aikaaan sain levättyä kunnolla. Yleisfiilis on kuitenkin edelleen oikein hyvä. Lepäilyn ohella tuli syötyä jouluherkkuja enemmän kuin oli tarpeen, joka tietysti näkyi sitten painon nousuna. Tammikuun aikana paino on kuitenkin palautunut takaisin joulua edeltäviin lukemiin, tai jopa hieman alemmaksi. Tämä taas näkyy vaatteiden istuvuudessa. Vanhat takit, puserot ja housut lököttävät, muotoja pyöristävä rasva on hävinnyt myös paikoista, joissa siitä olisi iloa. Painon putoamisen seurauksena olo on erityisesti öisin varsin viluinen. Sain joululahjaksi yöpaitoja, jotka ovat pitäneet yölliset viluntunteet loitolla.

Suuri syy painon putoamiseen on liikunnalla ja paluulla arkiruokailuun. Jokapäiväisen työmatkakävelyn lisäksi olen luonut lunta muutamassa viikossa lähes saman määrän kuin aikaisempien talvien koko lumimäärä. Lunta on tullut lähes joka päivä. Maisema on toki kaunis, mutta kyllä lumen määrä jo riittää, kiitos vaan.

Tammikuun alennusmyynneistä ostamani vaatteet ovat tuoneet piristystä pimeyteen ja harmauteen. Tein hankintoja varsin kattavasti, paitoja, tunikoita, housuja, takkeja, talvisaappaat, huiveja, hattuja, käsineitä jne. Olenkin käyttänyt uusia vaatteita aktiivisesti töissä sekä liikkuessani kaupungilla. Asukokonaisuuteni kaupungilla liikkuessa on välillä täysin naisellinen, vastaan tulleet puolitutut eivät ole tunteneet (tai huomanneet). Jos vastaan tulee työkaveri tai joku asiastani tietämätön ystävä, pukeutumiseni aiheuttaa varmasti hämminkiä ja kysymyksiä. Tukkani sai viime viikolla uuden sävyn. Tummuusasteeltaan se on edeltävän värin kaltainen, mutta hieman punertavampi. En ole väriin täysin tyytyväinen. Seuraava väri on  tummempi. Kuten olette kuvistani huomannet, olen käyttänyt hyvin tummaa kynsilakkaa. Ilmeisesti väri on "miehekäs", koska työpaikalla en ole saanut mitään kommenttia.

Kontrollikäynnin labratulokset olivat iloinen yllätys, arvot olivat hyvin kohdallaan. Äänenkäytössä olen edistynyt mielestäni kohtuullisen hyvin, joka on myös iloinen asia. Olen käyttänyt harjoiteltua ääntä liikkuessani kaupungilla ostoksilla. Vaikka paino on pudonnut, muodot ovat muuttuneet toivottuun suuntaan. Iloinen asia tämäkin! Mutta ei niin paljon hyvää, ettei jotain huonoakin. Parta ottaa päähän! Tummia karvoja on tullut taas lisää, joten niitä on runsaasti poistettavaksi seuraavalla Töölön laserepilointireissulla (7.2.). Niitä on erityisesti viiksien alueella ja leuan alla kaulassa. Kun sitä toivoo, ettei näitä haituvia enää olisi ollenkaan, vaaleiden karvojen määrä ja kasvuvauhti kiukuttaa. Ämph!

Pitäiskös tästä lähteä kaupungille ostamaan reilu annos työmotivaatiota?

Uusia oivalluksia (ääniterapiassa VII)

PHKS:sta on vaikea löytää autolle parkkipaikkaa. Sovimme terapeutin kanssa vastaanottoajaksi klo 8.00, tuohon aikaan paikkoja pitäisi olla vielä vapaana. Kyllähän niitä paikkoja olikin, mutta minä typerys en muistanut, että tuohon aikaan joudun ajamaan kaupungin toiselta laidalta pahimpaan ruuhka-aikaan. Matka kesti n. puolitoistakertaisesti sen mitä normaalisti...

Kuivasta pakkasilmasta johtuen nenäni on ollut tukkoinen ja kurkkuni käheähkö jo useamman viikon ajan. Tänä aamuna en meinannut saada ääntä tomimaan lainkaan. Siis sillai jouhevasti, ääntä kyllä tulee, mutta se on karhea ja tukkoinen. Myöhästymisestä ja olostani harmistuneena yritin murahdella jotain positiivista viime tapaamisen jälkeen suorittamistani harjoituksista. Kauhistelin mielessäni miten ääneni oli kireä, karhea ja soinniton.

Perusharjoitusten kautta tulevat asiat alkavat olla kunnossa. Nyt aloitamme siirtämään harjoituksia yhä enemmän käytäntöön. Luontevan äänen tuottamiseksi intonaatio on todella tärkeä elementti. Toki äänen korkeus ja sointi ovat myös tärkeitä persoonallisen äänen tuottamiseksi. Intonaation ja soivan äänen harjoitteluun terapeutti antoi minulle monisteen: Soivan äänen harjoitus, apuna M, N ja L. Tässä harjoituksessa yhdistän aiemmin oppimani asiat sointiin ja intonaatioon. Äännän soinnikkaalla m-kirjaimella alkavia sanoja, kuten manna, melli, minna, moni, muunnos, mylly, mällätä, möhö jne. Lisään ääntämiseen intonaation, joka alkaa korkealta ja laskeutuu sanan loppuun. Koristelen ja viimeistelen ääntämisen hymyllä.

Olen pohtinut luontevan intonaation ääntämistä, ja kokeillutkin sitä huonolla menestyksellä. Tämä harjoitus on kertakaikkisen loistava. Oivalsin kuinka oikeanlainen intonaatio saadaan mukaan ääntämiseen ja puheeseen. Taivas repesi, päivä oli pelastettu tai noh, ainakin tulin hyvälle tuulelle tuosta oivalluksesta.

Vaatteilla on merkitystä

Kuten jo aiemmissa kirjoituksissa olen maininnut, en osta enää miesten vaatteita. Olen ostellut diagnoosin jälkeen pikkuhiljaa itselleni uusia asusteita. Tammikuun alennusmyynneistä on löytynyt kaikkea kivaa vaatekaapin täytteeksi. Olen laittanut osan hankinnoista Sekalaista matskua -sivulle. Olen käyttänyt uusia vaatteita, alkuun yhdessä vanhojen vaatteideni kanssa, nyt yhä enemmän omina asukokonaisuuksinaan. Töissä olen saanut pukeutumisestani joitain kommentteja, nekin ovat olleet lähinnä positiivisia: "Onpas sinulla kiva paidan, villatakin ja huivin värikombinaatio." Ei merkitseviä katseita tai ilkeilyä. Joitakin tutkivia viipyileviä huomioita naisilta, mutta ei sen enempää. Kun pukeutumisessa muutos tapahtuu hitaasti, ei ole vertailukohtaa. Tarkkasilmäinen huomaisi eron helposti takkien napeista ja puseroiden kaula-aukkojen koosta sekä asusteiden kuoseista ja kirjailuista (tarkkanenäinen tunnistaisi lisäksi käyttämistäni tuoksuista). Toisaalta, kun en ole kukkamekkoihmisiä, muutos pukeutumisessani ei tietenkään ole kovin dramaattinen.

Vaatehankinnoilla voin tuoda esiin persoonaani haluamallani tavalla. Annan itselleni luvan olla juuri sellainen kuin olen. Työkaverit ovat jo aikaa sitten tottuneet hyvin vaihtelevaan pukeutumistyyliini. Minua tuntemattomien ihmisten kohdalla tilanne onkin mielenkiintoisempi. Vaatetukseni antaa nyt aika selkeän viestin sukupuolestani. Tänään äänestyspaikalla henkilöllisyyden tarkistanut naispuolinen vaalivirkailija joutui katsomaan minuun kahdesti, ennenkuin hän laittoi ruksin papereihinsa. Kun ostoksilla käydessäni käytän harjoittelemaani ääntä, myyjät eivät ole kiinnittäneet minuun mitään huomiota.

Vaatteilla voin korostaa ja peittää fyysisiä muotojani. Uusien housujen ja puseroiden leikkaukset sekä materiaalit tuovat muodot esiin voimakkaammin kuin aiemmin käyttämäni vaatteet. Jos aion kertoa transsukupuolisuudestani työpaikalla vasta nimen vaihtamisen ja mahdollisten leikkauksien jälkeen, muotojeni muuttuessa tuleva kesä tuo mukanaan uudet haasteet. Lämpimillä keleillä minun pitää laittaa päälleni muutakin kuin t-paita. Nyt saan muodot peitettyä helposti pikku- ja villatakkien alle.

Muutoksia pukeutumiseeni tulee vielä paljon. Tulen käyttämään asusteita yhä monipuolisemmin, enkä peittele hankintojani. Eräs työkaveri luuli minua homoksi reilu vuosi sitten. Ehkä epäilykset homoudesta lisääntyvät tai ne saavat uuden nimen, transvestiitti. Pitääpä valmistautua kysymyksiin, jossakin vaiheessa joku kysyy kuitenkin.

Verikokeiden tulokset

Sain vihdoinkin postitse joulukuun kontrollikäynnin verikokeiden tulokset. Kirjeen sisältö on varsin niukka.

Ensin hyvät uutiset
Koholla olleet kolesteroliarvot ja triglyseriditaso ovat laskeneet normaalitasolle (6,2 > 4,3 ja 4,0 > 2,7),  paastoverensokeri on laskenut, mutta edelleen "koholla" (7,4 > 7,2). Kaikki muut kokeen arvot "ovat kunnossa". "Kontrolli pidetään voimassa vuoden kuluttua." kai tarkoittaa sitä, että jo sovittu kontrollikäynti ensi marraskuun lopussa pitää paikkansa, ja ettei lääkitystä muuteta ennen sitä. Eli, ei paluuta lähtöruutuun mustapekka kädessä.

Sitten huonot uutiset
Koska paastoverensokeri on edelleen koholla: "Näin ollen olisi suotavaa, että omalääkärin kautta kävisit sokerirasituskokeessa jossain vaiheessa. Mikäli verensokeriarvo ei ollut paastoarvo, olisi se sitten syytä kontrolloida uudelleen omassa terveyskeskuksessa."

Kiukuttaa
Minua kiukuttaa kirjeen niukkuus. Verikoe oli hormonihoidon aloittamisen jälkeen ensimmäinen. Koe oli sisällöltään todella laaja, siinä mitattiin mm. hormonitasot. Olisin halunnut tietää tulosten kaikki numeeriset arvot, vaikkakin ne ovat "kunnossa". Minua kiinnostaa, mitä elimistössäni tapahtuu. Viime kesäkuun lopun verikokeiden tulokset ilmoitettiin myös kirjeellä, siinä lääkäri mainitsi kokeen tulokset numeroina ja selitti mitä arvo tarkoittaa käytännössä.

Minua kiukuttaa myös se, että kirjeen on lähettänyt lääkäri, jota en ole tavannut. Lääkäri, joka ei ole aiemmin ollut kanssani missään tekemisissä. Hän on jo kolmas hormonipolin lääkäri, joka osallistuu prosessiini. Taidan olla tärkeä potilas...

Ääniterapia alkaa vaikuttaa (VI)

Jep. Vuoden ensimmäinen ääniterapiakäynti PHKS:ssa on takana. Tuntuu, että hoitoon tulevia on aina järkyttävä määrä, auton parkkiin saaminen on joka kerta työn ja tuskan takana. Aivan kuin olisi Helsingin keskustassa. No, onneksi paikka kuitenkin löytyi, olin ajoissa vastaanotolla. 

Terapeuttini oli yllättynyt olemuksestani. Olin hänen mielestään hyvinkin naisellinen, Juliamainen, vaikka minulla ei ollut meikkiä tai koruja. Uudistuvalla vaatekaapin sisällöllä alkaa siis olla vaikutusta. Ja kyllähän se Juliamainen käytökseni vaikuttaa, se puskee monikymmenvuotisten miehisten käyttäytymistapojeni päälle. Äänenikin alkaa pikkuhiljaa toimia haluamallani tavalla. "Intonaatiota pitää saada lisää", olen asiasta samaa mieltä terapeuttini kanssa. Äänen korkeus ja sointi sekä pehmeät alukkeet alkavat olla paikoillaan. Hyvä niin, mutta harjoitusta tarvitaan lisää.

Terapiatunnin jälkeen suuntasin keskustaan ja suutarille. Juuri hankkimani saappaat eivät sovellu jäisellä tai lumisella pinnalla kävelyyn, kantalaput ovat liukkaat, ne pitää vaihtaa. Tanskalainen suunnittelija ei ole huomioinut Suomen runsaslumisia ja jäisiä olosuhteita. Suutari sijaitsee Sokoksella, niinpä korkolappujen vaihdon jälkeen katsastin ale-tarjontaa. Niinkuin varmaan arvaatte, hyvinhän siinä kävi. En voinut vastustaa tarpeellisia hankintoja :)

Käytin Julian ääntä asioidessani osastoilla sekä maksaessani kolmella kassalla. Ei merkitseviä katseita tai hämmennystä.

Olenko olemassa?

Olen ja vahvasti. Joka päivä yhä enemmän. Herään jokaiseen aamuun kiitollisena siitä, että olen olemassa Juliana, ja että olen antanut itselleni luvan olla juuri se mitä minä olen.

Olen olemassa täysin tuntemattomille ihmisille kaupungin ruuhkassa ylittäessäni katua kauniissa takissani ja nilkkureissani huivi hulmuten. Olen olemassa minua hoitaville henkilöille Tampereella, Lahdessa ja Helsingissä.

Olen olemassa nimenä, puhelinnumerona ja sähköpostiosoitteena yhä useamman ystävän, sukulaisen ja tuttavan osoitekirjassa. Minun elämääni seurataan täällä blogissa. Elän, siis olen.

Kiitos blogiani kommentoineille ja aktiivisille Google+ -ystävilleni, teidän ansiosta olen olemassa.

Joillekin olemassaoloni on surullinen asia, joillekin se on häpeällistä, jotkut kieltävät sen, joillekin se tarkoittaa luopumista tai menettämistä.

En ole olemassa. Kukaan ei kutsu minua nimeltä. Kukaan ei ole soittanut minulle. Kukaan ei ole lähettänyt sähköpostia juuri minulle. Tapaamisissa ja illanvietoissa minua ei puhutella.

En voi ansaita olemisen oikeutusta, se tulee vain hyväksynnän kautta. En voi osoittaa olemistani miehekkäillä teoilla. Luovun miehisin teoin ja riitein saavutetusta statuksesta, vaihdan sen maailman neekerin statukseen. Mutta olemisen oikeutuksen saan vain olemalla oma itseni.

Näytillä

Olen tätä kirjoittaessani perinteisellä uudenvuodenvisiitillä kotikaupungissani. Tapasin vanhempani ensimmäisen kerran transsukupuolisuudestani kertomisen jälkeen. Jätin korut pois ja laitoin tukan ponnarille, olin ulkoisesti varsin neutraali. Tapaaminen sujui luontevasti mukavissa tunnelmissa, tilannettani ei kommentoitu sanallakaan. Käynnin jälkeen olin isäni kanssa puhelinyhteydessä. Kerroin olevani kiertelemässä kauppojen alennusmyynneissä, josko löytäisin itselleni jotain kivaa. Isäni vastasi: "Minä en aio ostaa mitään. Jos tarvitset jotain, saat minulta." Voi isä kulta, ajatus on kaunis, mutta...

Kävin viikolla setäni 80-vuotissyntymäpäivillä Kaakkois-Suomessa, siellä läheinen serkkuni kyseli maailmani asentoa. Kerroin hänelle eläväni elämäni parasta aikaa. Annoin hänelle diagnoosikoodin ja käskin istua tukevasti tuolilla, sitten kun hän myöhemmin guuglaa koodin merkityksen. Serkkuni soitti ja kiitti luottamuksesta, tieto oli ollut hämmentävä, mitä se käytännössä tarkoittaisi? Annoin hänelle blogini osoitteen, näin hän saa kätevästi kokonaiskuvan prosessistani. Hiomme yhdessä strategian, kuinka kerron asian muille serkuilleni, isäni veljelle ja muille lähisukulaisille. Transsukupuolisuuden kohtaaminen ja omaksuminen ei ole helppoa.

Tapasin visitiin aikana myös entisiä työkavereita, lapsuudenystäviä ja läheisiä kavereita perheineen. Olin ajatellut kertoa tilanteestani lapsuuden ajan parhaalle kaverilleni, mutta en sitten pystynytkään. Tilanne ei ehkä kuitenkaan ollut siihen otollinen. Kirje voisi olla parempi tapa kertoa asia hänelle. Kukaan ei kiinnittänyt huomiota muuttuneeseen ulkonäkööni, ainoat kommentit tulivat pitkistä hiuksista. Ehkäpä ihmiset ovat kuitenkin vain niin kohteliaita, etteivät kommentoi spontaanisti muutoksia.

Vietimme loppiaisiltaa läheisten kavereiden kanssa, joille kerroin asiasta jo kolme vuotta sitten. Heitä tavatessani en ota esille omaa tilannettani, ellei joku erityisesti halua. Loppuillasta keskustelu kuitenkin kääntyi minuun, tämänhetkiseen tilanteeseen ja tulevaisuuteeni. Asiat eivät valitettavasti ole heillekään ihan yksioikoisia ja selviä. Kaikki näkökulmat eivät olleet positiivisia. Parisuhteemme tulevaisuus on iso kysymys, johon minä tai rakkaani emme osaa antaa nyt vastausta. Vaikka minä haluaisin jatkaa, se ole vaimolleni itsestään selvä asia. Keskustelut kävimme kuitenkin hyvässä hengessä. Ulkonäköni ja vaatetukseni joutui arvioinnin kohteeksi, ensimmäisen kerran visiittimme aikana.

Palatessamme yöpaikkaamme, rakkaani kuiskasi korvaani: "Kävi tässä kuinka tahansa, olet minun ihminen." Nuo sanat lämmittivät mieltäni enemmän kuin arvaatkaan.