Vuoden 2017 alun tapahtumia

Sokerirasituskoe
Kokeessa saatiin varmistus, ettei jatkotoimenpiteisiin ole tarvetta. Arvot olivat täysin normaalit.

Mammografia
Tukimus meni jo rutiinilla. Nyt tehtiin ainoastaan kuvaaminen (ekakerralla tehtiin myös ultraäänitutkimus). Ei poikkeamia.

Kiireet töissä
Kevät oli töissä stressaava. Liian vähäiset resurssit työlle aiheuttivat ylimääräistä väsymystä. Viikonloput eivät tahtoneet riittää palautumiseen.

Leikkausjono
Kerroin alkukeväästä esimiehilleni tulevasta leikkauksesta. Spekuloimme sen vaikutuksesta työtehtäviini. Tehtävien hoidon kannalta hän toivoi, että ajankohta menisi syksylle.

Leikkausajan odottaminen on tuskallista. Toivoin sisimmässäni, että 6 kuukauden hoitotakuu toimisi ja pääsisin leikkaukseen ennen kesää. Mutta soittoa tai ilmoitusta Töölöstä ei kuulunut. Soitin jonohoitajalle ensimmäisen kerran loppukeväästä tiedustellen mahdollista leikkausajankohtaa kesän jälkeen. Hänellä ei ollut antaa asiaan lisätietoa. Hänen olettamuksen mukaan se on ruuhkasta johtuen oletettavasti myöhemmin syksyllä, mahdollisesti lokakuussa. Kun soitin hänelle uudelleen elokuun puolessa välissä palatessani töihin, lokakuun leikkausajat oli jo annettu. Hän ei pystynyt lupaamaan mitään, "Leikkaavat lääkärit antavat leikkausajat". Sain puhelinsoiton syyskuussa uudelta jonohoitajalta Virpi Puttoselta, leikkauspäivä olisi 28.11.2017. Virpi ei ole sukua entiselle jonohoitajalle Ville Puttoselle. Sain Töölöstä kirjeen, jossa minulle oli varattu aika 30.10. leikkaavan plastiikka kirurgin Lea Pulliaisen kanssa.

Olin helpottunut. Kun päivämäärä on tiedossa, yksi kivi on poissa sydämeltä. Ilmoitin asiasta esimiehilleni. Olimme ajoitussuunnitelmia tehdessämme varautuneet marras-joulukuuhun, näin leikkausajankohta ei tule sotkemaan työtehtäviäni. Ilmoitin myös läheisille ystäville sekä äidilleni. Olin yllättynyt kun äitini suhtautui varsin nuivasti leikkaukseen. Hän kysyi syytä sille. Vastasin hänelle: "Rakas äiti, etkö sinä naisena todellakaan ymmärrä, miksi minä menen siihen leikkaukseen?"

Hassuttelua kavereiden ja
peruukkien kanssa.

Ongelmat Annen kanssa kulminoituvat
Käynnit New Yorkissa eivät enää olleetkaan mukavia. Tai, oli kiva tavata ystäviä ja viettää aikaa heidän kanssaan. Mutta Annen kanssa emme saaneet enää yhteistä säveltä soimaan. Näin teimme kesällä yhteisessä ymmärryksessä päätöksen erota. Olisimme edelleen hyviä ystäviä, mutta jatkaisimme tulevaisuuden suunnittelua omilla tahoillamme. Lopullinen syy on se, että Anne ei sittenkään halua olla naisen kanssa. En voi ketään pakottaa olemaan kanssani.

Näin päättyi lähes viiden ja puolen vuoden yhteinen taipaleemme. Olin ensimmäistä kertaa yli neljäänkymmeneen vuoteen sinkku. Olin tietenkin surullinen kun emme saaneet suhdettamme toimimaan, perusviritys kun oli erinomainen. Sisälläni oli outo tunne. Minulla ei enää ollutkaan ketään, jota ajatella, mitään mihin rakentaa tulevaisuuttani. Näistä ikävistä tuntemuksista huolimatta oli aika suunnata oma elämä kohti uusia kokemuksia. Onneksi varasimme kaveriporukalla talon Italiasta Ligurian rannikolta Lavagnan Cavin kylästä. Suuntaisimme sinne yhdessä syyslomalla. Reissu oli oikein onnistunut, se vei ajatukseni pois työstäni sekä kariutuneesta suhteesta Annen kanssa.

Lomamatkalla Italiassa, Cinque Terren Vernazzassa.