Se alkoi noin kello yksitoista, toisena leikkauksen jälkeisenä yönä. Samanlaisena leikkausalueen kipuna kuin aiemminkin. Olin huoneessa yksin. Toiveikkaana rauhallisesta yöunesta. Painoin hälytysnappia. Kerroin yltyneestä kivusta, ja hoitaja toi kipulääkettä. Hoitajan lähdettyä kipu kuitenkin yltyi, mutta ei leikkausalueella vaan vatsassa. Minulle tuli hirveän huono olo. Kutsuin hoitajaa uudestaan. Tällä kertaa minulle vastattiin sellaisesta seinässä olevassa kaukolaitteesta ja kyseltiin syytä yhteydenottoon. Kerroin yltyvästä huonosta olosta. Kun hoitaja saapui paikalle minun oli hyvin vaikea olla, vatsaan koski ja sormia sekä jalkoja pisteli, huohotin voimakkaasti. Hoitaja meni hakemaan kylmäkääreen vatsalleeni. Oloni vain huononi, käteni ja jalkani alkoivat täristä, ne olivat osin tunnottomat. En enää kunnolla muista miten kaikki meni. Pahimmillaan minulla oli tunne etten saa happea ja olin tajuttomuuden partaalla, puuskutin raivokkaasti ja äänekkäästi. Raajat olivat krampissa ja tärisivät holtittomasti. Kun hoitaja lähti hakemaan toista hoitajaa avuksi, minulla oli jo tunne, että tämä on tässä. Näinkö kaikki päättyisi. Hoitajat aika neuvottomana yrittivät saada oloani rauhoittumaan. Sitten raju vatsan tyhjeneminen. Voin sanoa, ettei se ole kivaa selällään. Pikkuhiljaa tärinät, huohotukset ja krampit lientyivät. Pahin jakso kesti kolme tuntia. Neljältä aamulla sain unta. Heräsin siihen, kun huoneeseen tuotiin uusia potilaita seitsemältä.
Tätä kirjoittaessani emme tiedä mikä kohtauksen aiheutti, mutta se ei ole leikkausalue. Siellä kaikki on paremmin kuin hyvin. Mahdollisesti syömäni ruoka. Tai sitten joku muu.
torstai 30. marraskuuta 2017
keskiviikko 29. marraskuuta 2017
Leikkauksen jälkeinen päivä
En saanut nukuttua kunnolla. Syynä oli kaksi äänekkäästi kuorsaavaa potilasta. Vasta aivan aamutunneilla sain muutaman tunnin nukuttua. Pyysin varmuuden vuoksi seuraavaa yötä varten korvatulpat.
Aamupala maistui hyvälle, sain muutakin kuin kiisseliä ja vettä. Syöminen muodostuu ongelmaksi, jos ruoan tarjoileva henkilö ei ole tajunnut laittaa niitä kaatonokka-astioihin. Koska en saa istua tai nostaa sängyn päätyä kuin vain vähän, ruoat ovat helposti sylissä.
Koska en ollut juonut nesteitä pahoinvoinnin välttämiseksi, pissan väri oli aivan liian tumma. Päivän aikana pitäisi juoda vähintään kaksi litraa. Hoitaja epäili ensin, ettei virtsarakko toimi kunnolla, koska pissaa oli vähänlaisesti. Mutta tarkastettuaan katedrin johdotukset, hän huomasi sen olevan taittuneena ja homma lähti rullaamaan. Illan tarkastuksessa kaikki olikin näiltä osin ok.
Tiputus poistettiin aamulla ja johtojen määrä väheni. Antibiootti annettiin iltapäivällä n. 20 minuutin tiputuksena. Kanyylit ovat vielä molemmissa kämmenissä, mutta niissä ei ole kiinni mitään.
Fysioterapeutti kävi antamassa ohjeet lihaksien toiminnan ylläpitämiseksi. Minun pitää puhaltaa sellaiseen vihreään purkkiin joka toinen tunti 3x10 kertaa. Näin pyritään välttämään keuhkokuume. Käsien, pohkeiden ja reisien lihaksia pitää myös harjoittaa, vaikkapa samaan aikaaan kun teen puhalluksia.
Pesutoimet aamulla ja illalla tehdään vuoteessa kyljelleen kääntyen. Hampaat harjaan selällään, sylkeminen annettuun astiaan onkin sitten taidetta.
Iltapäivällä ilmestyi kipua leikkausalueen vasemmalle puolelle samaan paikkaan ja yhtä kovana kuin heräämössä. Sain siihen kipulääkettä, joka vei kivun pois lähes kokonaan. Kivun kanssa samaan aikaan ilmestyi myös lievä kuume, joka on kuulema hyvin tavallista leikkauksen jälkeen. No, näitä tarkkaillaan.
Aika meni hyvin kuntoillessa, puhelimessa sekä tablettilaitteen viihdetarjontaa selatessa. Niin, ja ajattelemalla rakasta.
Näyttäisi siltä, että saan olla seuraavan yön huoneessa yksin. Jokohan se uni maittaisi?
Kyllä tämä tästä. 😊
Aamupala maistui hyvälle, sain muutakin kuin kiisseliä ja vettä. Syöminen muodostuu ongelmaksi, jos ruoan tarjoileva henkilö ei ole tajunnut laittaa niitä kaatonokka-astioihin. Koska en saa istua tai nostaa sängyn päätyä kuin vain vähän, ruoat ovat helposti sylissä.
Koska en ollut juonut nesteitä pahoinvoinnin välttämiseksi, pissan väri oli aivan liian tumma. Päivän aikana pitäisi juoda vähintään kaksi litraa. Hoitaja epäili ensin, ettei virtsarakko toimi kunnolla, koska pissaa oli vähänlaisesti. Mutta tarkastettuaan katedrin johdotukset, hän huomasi sen olevan taittuneena ja homma lähti rullaamaan. Illan tarkastuksessa kaikki olikin näiltä osin ok.
Tiputus poistettiin aamulla ja johtojen määrä väheni. Antibiootti annettiin iltapäivällä n. 20 minuutin tiputuksena. Kanyylit ovat vielä molemmissa kämmenissä, mutta niissä ei ole kiinni mitään.
Fysioterapeutti kävi antamassa ohjeet lihaksien toiminnan ylläpitämiseksi. Minun pitää puhaltaa sellaiseen vihreään purkkiin joka toinen tunti 3x10 kertaa. Näin pyritään välttämään keuhkokuume. Käsien, pohkeiden ja reisien lihaksia pitää myös harjoittaa, vaikkapa samaan aikaaan kun teen puhalluksia.
Pesutoimet aamulla ja illalla tehdään vuoteessa kyljelleen kääntyen. Hampaat harjaan selällään, sylkeminen annettuun astiaan onkin sitten taidetta.
Iltapäivällä ilmestyi kipua leikkausalueen vasemmalle puolelle samaan paikkaan ja yhtä kovana kuin heräämössä. Sain siihen kipulääkettä, joka vei kivun pois lähes kokonaan. Kivun kanssa samaan aikaan ilmestyi myös lievä kuume, joka on kuulema hyvin tavallista leikkauksen jälkeen. No, näitä tarkkaillaan.
Aika meni hyvin kuntoillessa, puhelimessa sekä tablettilaitteen viihdetarjontaa selatessa. Niin, ja ajattelemalla rakasta.
Näyttäisi siltä, että saan olla seuraavan yön huoneessa yksin. Jokohan se uni maittaisi?
Kyllä tämä tästä. 😊
 |
| Tähän pitää puhaltaa joka toinen tunti 3x10 kertaa |
Leikkauspäivä
Heräsin klo 5.50, kymmenen minuttia ennen hoitajan tuloa. Päivä alkoi suihkulla, aamutoimilla ja leikkausvaatteiden pukemisella. Ensin selästä avoin leikkauspaita, sitten tukisukat. Kipulääkkeeksi kaksi Panadolia. Diapam päättettiin ottaa vasta sitten kun ei enää ole tarvetta käydä vessassa, eli viimeistään klo 7.30.
Minut vietiin sängyssä leikkaussaliin n. klo 8, jossa minut otti vastaan ystävällinen leikkaushenkilökunta avustajineen. Siirryin omasta sängystäni leikkauspöydälle omin jaloin. Diapamin vaikutus oli toki huomattavissa. Seuraavana vuorossa olivat kanyylien laitto molempiin kämmeniin sekä epiduraalipuudutus. Puudutus ei ollut niin kivulias kuin mitä olen muiden tällaisen leikkauksen kokeneiden kertoneen. Sääriin laitettiin veritulppaa estävät hierovat "sukat". Sitten nukutusaineet kehoon ja leikkaus voisi alkaa.
Ensimmäinen muistikuva heräämöstä oli kysymykseni leikkauksen onnistumisesta. Kaikki oli kuulema hyvin. Olin ollut siellä jo tunnin verran, kello oli n. 15.30, joten leikkaus oli kestänyt n. viisi ja puoli tuntia. Minulta kysyttiin kivun tuntemuksista asteikolla 0-5. Vastasin 2, vasemalla puolella leikkausaluetta. Puudutusta säädettiin niin, etten enää tuntenut kipua. Samalla testattiin missä kohdin oli tuntoa alavartalossa. Oikea jalka ja leikkausalue olivat tunnottomat. Pystyin kuitenkin liikuttamaan vasenta jalkaa sekä molempia jalkateriä. Olin edelleen todella pöpperössä.
Osastolle päästyäni n. klo 16.30 kysyin lupaa saada puhelimeni, että pääsisin laittamaan "Kaikki hyvin" -viestit rakkaalleni sekä isosiskolleni. Puhuminen oli vaikeaa. Leikkauksen aikana suussani on ollut kaikennäköisiä letkuja, ne aihettavat kurkun ärtymistä. Ja tietenkin jatkuva suun kuivuminen vaikeutti puhumista. Sain ottaa vettä vain suun kostuttamiseen, en juomiseen. Näin vältettäisiin mahdollinen pahoinvointi. Olin edelleen varsin pöpperöinen, mutta onnellinen ja väsynyt. Alkuilta menikin sitten nukkuessa. Onneksi pystyin illalla vaihtamaan muutaman sanan rakkaani kanssa puhelimessa. Se antoi voimia. 💓
Kaikki sujui paremmin kuin osasin odottaa. Minua katsomassa käyneet hoitajat kommentoivat leikkausalueen vuotojen vähyyttä, siisteyttä ja hyvännäköisyyttä. Eikä minulla ole ollut minkäänlaisia kipuja tai epämiellyttävää oloa. Päällimmäinen tunne on onnellisuus.
Minut vietiin sängyssä leikkaussaliin n. klo 8, jossa minut otti vastaan ystävällinen leikkaushenkilökunta avustajineen. Siirryin omasta sängystäni leikkauspöydälle omin jaloin. Diapamin vaikutus oli toki huomattavissa. Seuraavana vuorossa olivat kanyylien laitto molempiin kämmeniin sekä epiduraalipuudutus. Puudutus ei ollut niin kivulias kuin mitä olen muiden tällaisen leikkauksen kokeneiden kertoneen. Sääriin laitettiin veritulppaa estävät hierovat "sukat". Sitten nukutusaineet kehoon ja leikkaus voisi alkaa.
Ensimmäinen muistikuva heräämöstä oli kysymykseni leikkauksen onnistumisesta. Kaikki oli kuulema hyvin. Olin ollut siellä jo tunnin verran, kello oli n. 15.30, joten leikkaus oli kestänyt n. viisi ja puoli tuntia. Minulta kysyttiin kivun tuntemuksista asteikolla 0-5. Vastasin 2, vasemalla puolella leikkausaluetta. Puudutusta säädettiin niin, etten enää tuntenut kipua. Samalla testattiin missä kohdin oli tuntoa alavartalossa. Oikea jalka ja leikkausalue olivat tunnottomat. Pystyin kuitenkin liikuttamaan vasenta jalkaa sekä molempia jalkateriä. Olin edelleen todella pöpperössä.
Osastolle päästyäni n. klo 16.30 kysyin lupaa saada puhelimeni, että pääsisin laittamaan "Kaikki hyvin" -viestit rakkaalleni sekä isosiskolleni. Puhuminen oli vaikeaa. Leikkauksen aikana suussani on ollut kaikennäköisiä letkuja, ne aihettavat kurkun ärtymistä. Ja tietenkin jatkuva suun kuivuminen vaikeutti puhumista. Sain ottaa vettä vain suun kostuttamiseen, en juomiseen. Näin vältettäisiin mahdollinen pahoinvointi. Olin edelleen varsin pöpperöinen, mutta onnellinen ja väsynyt. Alkuilta menikin sitten nukkuessa. Onneksi pystyin illalla vaihtamaan muutaman sanan rakkaani kanssa puhelimessa. Se antoi voimia. 💓
Kaikki sujui paremmin kuin osasin odottaa. Minua katsomassa käyneet hoitajat kommentoivat leikkausalueen vuotojen vähyyttä, siisteyttä ja hyvännäköisyyttä. Eikä minulla ole ollut minkäänlaisia kipuja tai epämiellyttävää oloa. Päällimmäinen tunne on onnellisuus.
maanantai 27. marraskuuta 2017
Töölöön
Ihanan viikonlopun jälkeen oli aika palata marraskuiseen pimeyteen ja kylmyyteen. Matkani Töölöön alkoi Kirkkonummelta rakkaani saattaessa minut klo 8.42 U-junalle Masalan seisakkeelle.
Kylmä tuuli saatteli kävelyäni päärautatieasemalta Töölön sairaalaan, jonne saavuin n. klo 9.45, ja ilmoittauduin sisään ala-aulan automaatilla. Ensimmäiseksi menin ohjeiden mukaisesti antamaan verinäytteen 2. kerroksen labraan. Noin puolen tunnin odottamisen jälkeen minut kutsuttiin sisään ja ennakkotiedoista poiketen minulta otettiin vielä sydänfilmi. Kysyin filmin ottaneelta hoitajalta, jos siellä olisi näkynyt jotain poikkeavaa, olinhan juuri rakastunut ja aloittanut uuden kumppanuussuhteen. Ei kuulema löytynyt ja hän jatkoi: "Onhan se erinomainen asia sydämen terveyden kannalta." Olin samaa mieltä. 😊
Seuraavaksi menin jonottamaan valokuvaukseen. Alapää kuvataan ennen ja jälkeen leikkauksen. Valokuvaaja on sangen mielenkiintoinen persoona. Antaa mielestään täsmälliset ohjeet ja jos et niitä ymmärrä noudattaa, korjaa "vääpelimäisesti" tekemäsi virheen. Ai mistä tiedän? No kun tein virheitä! 😂
Labrakokeisiin ja valokuvaukseen meni yhteensä aikaa n. tunti ja kolme varttia. Ennen lääkärin tapaamista klo 12.30 menin kahvilaan tappamaan aikaa ja lukemaan päivän uutiset. Orastavaan nälkään ostin kupin kahvia ja sämpylän sekä pullollisen vettä.
Menin kuudenteen kerrokseen plastiikkakirurgian poliklinikalle n. klo 12.20. Reilun tunnin odottamisen jälkeen oli ensin mukava ja komea anestesialääkäri, joka kertoi epiduraalipuudutuksesta sekä leikkaukseen ja jälkihoitoon liittyvistä kivunlievittäjistä. Sitten taas odottamaan. N. klo 14.45 vuorossa oli viimeiset keskustelut leikkaavan kirurgin Lea Pulliaisen kanssa. Siinä käytiin läpi vielä kertaalleen kaikki keskeiset asiat. Mahdollinen kotiutuspäivä saattaisi olla 8.12. Sitten hoitajan kanssa viimeisten tietojen kirjaamista sekä hänen ohjeensa loppupäivän tapahtumista osatolla.
Sitten suunnaksi osasto kolme 5. kerroksessa, huone 308 ja sänky 4. Sain päivälliseni, kipollisen mansikkakiisseliä ja lasin vettä, jotka nautin osaston kanslian edessä olevassa odotustilassa. Pääsin tuohon 4 hengen huoneeseen vaihtamaan vaatteet ja asettumaan taloksi n. klo 16.15. Vaatteet ja matkalaukku lukolliseen kaappiin, tärkeimmät tavarat yöpöydän laatikoihin.
N. klo 19 tapahtuu suolentyhjennys ja ennen nukkumaan menoa esilääkityksen antaminen iltapalan yhteydessä. En saa enää ennen leikkausta syödä mitään kiinteää ja klo 2 jälkeen yöllä en saa syödä enkä juoda. Aamulla on herätys n. klo 6. Ensin suihkuun, sitten leikkausvaatteiden pukeminen ja sen jälkeen kohti leikkaussalia.
Odottamista, siinä päivän teema. Kun yksi osaston hoitajista pahoitteli sitä, että jouduin odottamaan (odotimme minulle saapuvaa hierovaa sänkyä), vastasin hänelle: "Olen odottanut tätä jo lähes 59 vuotta, jaksan kyllä odottaa muutaman minuutin."
Kyllä tämä tästä.
Kylmä tuuli saatteli kävelyäni päärautatieasemalta Töölön sairaalaan, jonne saavuin n. klo 9.45, ja ilmoittauduin sisään ala-aulan automaatilla. Ensimmäiseksi menin ohjeiden mukaisesti antamaan verinäytteen 2. kerroksen labraan. Noin puolen tunnin odottamisen jälkeen minut kutsuttiin sisään ja ennakkotiedoista poiketen minulta otettiin vielä sydänfilmi. Kysyin filmin ottaneelta hoitajalta, jos siellä olisi näkynyt jotain poikkeavaa, olinhan juuri rakastunut ja aloittanut uuden kumppanuussuhteen. Ei kuulema löytynyt ja hän jatkoi: "Onhan se erinomainen asia sydämen terveyden kannalta." Olin samaa mieltä. 😊
Seuraavaksi menin jonottamaan valokuvaukseen. Alapää kuvataan ennen ja jälkeen leikkauksen. Valokuvaaja on sangen mielenkiintoinen persoona. Antaa mielestään täsmälliset ohjeet ja jos et niitä ymmärrä noudattaa, korjaa "vääpelimäisesti" tekemäsi virheen. Ai mistä tiedän? No kun tein virheitä! 😂
Labrakokeisiin ja valokuvaukseen meni yhteensä aikaa n. tunti ja kolme varttia. Ennen lääkärin tapaamista klo 12.30 menin kahvilaan tappamaan aikaa ja lukemaan päivän uutiset. Orastavaan nälkään ostin kupin kahvia ja sämpylän sekä pullollisen vettä.
Menin kuudenteen kerrokseen plastiikkakirurgian poliklinikalle n. klo 12.20. Reilun tunnin odottamisen jälkeen oli ensin mukava ja komea anestesialääkäri, joka kertoi epiduraalipuudutuksesta sekä leikkaukseen ja jälkihoitoon liittyvistä kivunlievittäjistä. Sitten taas odottamaan. N. klo 14.45 vuorossa oli viimeiset keskustelut leikkaavan kirurgin Lea Pulliaisen kanssa. Siinä käytiin läpi vielä kertaalleen kaikki keskeiset asiat. Mahdollinen kotiutuspäivä saattaisi olla 8.12. Sitten hoitajan kanssa viimeisten tietojen kirjaamista sekä hänen ohjeensa loppupäivän tapahtumista osatolla.
Sitten suunnaksi osasto kolme 5. kerroksessa, huone 308 ja sänky 4. Sain päivälliseni, kipollisen mansikkakiisseliä ja lasin vettä, jotka nautin osaston kanslian edessä olevassa odotustilassa. Pääsin tuohon 4 hengen huoneeseen vaihtamaan vaatteet ja asettumaan taloksi n. klo 16.15. Vaatteet ja matkalaukku lukolliseen kaappiin, tärkeimmät tavarat yöpöydän laatikoihin.
N. klo 19 tapahtuu suolentyhjennys ja ennen nukkumaan menoa esilääkityksen antaminen iltapalan yhteydessä. En saa enää ennen leikkausta syödä mitään kiinteää ja klo 2 jälkeen yöllä en saa syödä enkä juoda. Aamulla on herätys n. klo 6. Ensin suihkuun, sitten leikkausvaatteiden pukeminen ja sen jälkeen kohti leikkaussalia.
Odottamista, siinä päivän teema. Kun yksi osaston hoitajista pahoitteli sitä, että jouduin odottamaan (odotimme minulle saapuvaa hierovaa sänkyä), vastasin hänelle: "Olen odottanut tätä jo lähes 59 vuotta, jaksan kyllä odottaa muutaman minuutin."
Kyllä tämä tästä.
 |
| Päivällinen |
 |
| Tästä se alkoi |
 |
| Huomenna se sitten on. Hyvää yötä! |
torstai 23. marraskuuta 2017
– 4
Ostin eilen apteekista leikkauksen jälkeistä hoitoa varten Lactasyd-pesunestettä, iho-öljyä sekä tehdaspuhtaita 10x10 taitoksia. Nämä tuotteet on mainittu Töölön antamissa monisteissa. Käsipeili minulla jo onkin, enää puuttuu rengastyyny. Sen saan hankittua Helsingistä. Töölön sairaalan lähellä on kauppa, josta sen voi ostaa.
Tänään siivosin. Menen lauantaina Helsinkiin ja jään sinne viikonlopuksi, joten menen sieltä Töölöön maanantaiaamuna. On mukava kun on siistiä palatessani leikkauksen jälkeen kotiin.
Pakkasessa on jo reilusti ruokaa ja tänään teen vielä lisää, joten voin sitten kotiin palattuani keskittyä toipumiseen ja itsestäni huolehtimiseen.
Moni on kysynyt, miltä minusta tuntuu mennä leikkaukseen, jännittääkö tai pelottaako. Minua ei pelota, vaikka tiedän, että riskitöntä leikkausta ei ole olemassakaan. Luotan Töölön kirurgien ammattitaitoon. Ja jos jotain tapahtuu, se on sitten sen ajan murhe. En murehdi asioita etukäteen. Tottakai minua jännittää, mutta se on sellaista positiivista odottamisen jännitystä. Niin kuin lapsena jännitetään joulun tulemista. Lasketaan päiviä ja aprikoidaan lahjojen sisältöjä. Oloni on rauhallinen, onhan tämä viimeinen etappi matkalla Juliaksi. Olen halunnut tätä siitä lähtien kun minulle selvisi, että kehoa voi korjata (isäni veljen 50-vuotissynttäreillä 70 -luvun alussa kts. ensimmäinen blogipostaus). Kyse ei ole muuttamisesta, on kyse korjaamisesta.
Pakkasessa on jo reilusti ruokaa ja tänään teen vielä lisää, joten voin sitten kotiin palattuani keskittyä toipumiseen ja itsestäni huolehtimiseen.
Moni on kysynyt, miltä minusta tuntuu mennä leikkaukseen, jännittääkö tai pelottaako. Minua ei pelota, vaikka tiedän, että riskitöntä leikkausta ei ole olemassakaan. Luotan Töölön kirurgien ammattitaitoon. Ja jos jotain tapahtuu, se on sitten sen ajan murhe. En murehdi asioita etukäteen. Tottakai minua jännittää, mutta se on sellaista positiivista odottamisen jännitystä. Niin kuin lapsena jännitetään joulun tulemista. Lasketaan päiviä ja aprikoidaan lahjojen sisältöjä. Oloni on rauhallinen, onhan tämä viimeinen etappi matkalla Juliaksi. Olen halunnut tätä siitä lähtien kun minulle selvisi, että kehoa voi korjata (isäni veljen 50-vuotissynttäreillä 70 -luvun alussa kts. ensimmäinen blogipostaus). Kyse ei ole muuttamisesta, on kyse korjaamisesta.
tiistai 21. marraskuuta 2017
Viikko leikkaukseen
Kotiutuminen on mahdollisesti 8.12., kymmenen päivää leikkauksen jälkeen. Olen sopinut läheisen työkaverini kanssa kuljetuksesta tuona päivänä Töölöstä kotiin.
Päivitin tänään HUS:n esitietolomakkeen verkossa.
Ostin eilen maanantaina ruokatarvikkeita ja tein sekä eilen että tänään keittoja ja kevyttä kasvisruokaa pakastimeen. Näin ei tarvitse kotiin tultua heti ensimmäisenä alkaa kokkailemaan.
Olen lukenut Töölöstä saadut paperit läpi ainakin kymmenen kertaa.
Vielä pitäisi siivota ennen lähtöä, pakata kaikki tarvittava mukaan ja ilmoittaa kaikille Helsingissä asuville tutuille, että tulisivat käymään vierailulla Töölössä.
Qruiserin kevyet keskustelut muuttuivat viime viikolla vakavammaksi. Yksi kumppaniehdokkaista osoittautui aivan mahtavaksi ihmiseksi. Olemme olleet tiiviiisti yhteydessä, ja tapaamme ensi viikonloppuna. Olen ihan täpinöissä 💕
Päivitin tänään HUS:n esitietolomakkeen verkossa.
Ostin eilen maanantaina ruokatarvikkeita ja tein sekä eilen että tänään keittoja ja kevyttä kasvisruokaa pakastimeen. Näin ei tarvitse kotiin tultua heti ensimmäisenä alkaa kokkailemaan.
Olen lukenut Töölöstä saadut paperit läpi ainakin kymmenen kertaa.
Vielä pitäisi siivota ennen lähtöä, pakata kaikki tarvittava mukaan ja ilmoittaa kaikille Helsingissä asuville tutuille, että tulisivat käymään vierailulla Töölössä.
Qruiserin kevyet keskustelut muuttuivat viime viikolla vakavammaksi. Yksi kumppaniehdokkaista osoittautui aivan mahtavaksi ihmiseksi. Olemme olleet tiiviiisti yhteydessä, ja tapaamme ensi viikonloppuna. Olen ihan täpinöissä 💕
keskiviikko 15. marraskuuta 2017
Lääh ja puuh!
Olen ollut nyt ilman estrogeenihoitoa (Divigel-geelipussi kahdesti päivässä) jo kolme viikkoa tulevan leikkauksen vuoksi. Hormonihoito pitää keskeyttää neljä viikkoa ennen leikkausta. Estrogeeni-hormonihoitoon liittyy vakava veritulppariski, kun ollaan leikkauksen jälkeen vuodelevossa yli viikko. Asia, jolla ei voi leikkiä.
Estrogeenitason lasku saattaa aiheutta vaihdevuosioireita. Ja näin on kohdallani tapahtunut. Tulee kuumia aaltoja, joihin liittyy epämiellyttävää hikoilua. Aaltoja on tullut aina syönnin jälkeen sekä ennen nukkumaan menoa. Olo on tukala, täkin alla on liian kuuma. Päähän koskee, olo on ärtynyt, masentaa ja väsyttää. Karvoja on ilmestynyt ei-toivottuihin paikkoihin.
Tätä pitäisi kestää vielä seuraavat viisi viikkoa.
Estrogeenitason lasku saattaa aiheutta vaihdevuosioireita. Ja näin on kohdallani tapahtunut. Tulee kuumia aaltoja, joihin liittyy epämiellyttävää hikoilua. Aaltoja on tullut aina syönnin jälkeen sekä ennen nukkumaan menoa. Olo on tukala, täkin alla on liian kuuma. Päähän koskee, olo on ärtynyt, masentaa ja väsyttää. Karvoja on ilmestynyt ei-toivottuihin paikkoihin.
Tätä pitäisi kestää vielä seuraavat viisi viikkoa.
tiistai 14. marraskuuta 2017
En kuulu joukkoon
Mainitsin aiemmassa kirjoituksessani, että etsin naisena kumppania verkon deittipalveluissa. Qruiserissa, joka on selkeästi tarkoitettu sateenkaari-ihmisille, on myös transsukupuolisia, joita ei näe esim. E-kontakti- tai EliittiKumppani-palveluissa.
Huomioni mukaan en pysty samastumaan suurimpaan osaan transsukupuolisten julkaisemien kuvien maailmaan. Mielestäni ne ruokkivat olemassa olevia ennakkoluuloja transsukupuolisia kohtaan. Naiskuva on voimakkaasti liioiteltu, kuvissa poseeraavat ihmiset ovat naisellisempia kuin kukaan nainen konsanaan. Voimakas meikki, korkokenkiä, poseerauksia alusvaatteissa, korseteissa tai nahka-/latex-asuissa. Kuvasto muistuttaa drag queenien tapaa ilmaista naisellisuutta. Sillä erotuksella, että drag show voi olla korkeatasoista taidetta.
Kun profiilissani (Qruiserissa) oli alkuun maininta MtF (ns. transvalinta, jonka jokainen voi tehdä kahdeksasta vaihtoehdosta), sain epämääräisiä yhteydenottoja. En hae irtosuhteita enkä seksiä tai kinkyilyjä tuntemattomien kanssa. Haluan pysyvän parisuhteen, jossa voin jakaa kumppanini kanssa arjen ilot ja surut. Olen tavallinen nainen.
Koska en koe kuuluvani tuon kuvaston ilmapiiriin, minun oli poistettava profiilistani transvalinta silläkin uhalla, että minut tultaisiin tuomitsemaan "valehtelijana". Kontaktikirjoittelussa olen ottanut asian aina esille. Se ei ole toistaiseksi aiheuttanut ongelmia, vaikka se joillekin on tullut suurena yllätyksenä. Valitettavasti moni on lopettanut kirjoittelun ilmoitukseni jälkeen.
Tämä ei tarkoita sitä, etten hyväksyisi tuota kuvastoa, siitä ei missään nimessä ole kysymys. Mielestäni jokainen saa olla sitä mitä on. Ilmaisulla saa ja pitääkin leikitellä sen mukaan kun haluaa. Mutta, se mitä koen olevani naisena, ei vaan kuulu tuohon havaitsemaani joukkoon.
Huomioni mukaan en pysty samastumaan suurimpaan osaan transsukupuolisten julkaisemien kuvien maailmaan. Mielestäni ne ruokkivat olemassa olevia ennakkoluuloja transsukupuolisia kohtaan. Naiskuva on voimakkaasti liioiteltu, kuvissa poseeraavat ihmiset ovat naisellisempia kuin kukaan nainen konsanaan. Voimakas meikki, korkokenkiä, poseerauksia alusvaatteissa, korseteissa tai nahka-/latex-asuissa. Kuvasto muistuttaa drag queenien tapaa ilmaista naisellisuutta. Sillä erotuksella, että drag show voi olla korkeatasoista taidetta.
Kun profiilissani (Qruiserissa) oli alkuun maininta MtF (ns. transvalinta, jonka jokainen voi tehdä kahdeksasta vaihtoehdosta), sain epämääräisiä yhteydenottoja. En hae irtosuhteita enkä seksiä tai kinkyilyjä tuntemattomien kanssa. Haluan pysyvän parisuhteen, jossa voin jakaa kumppanini kanssa arjen ilot ja surut. Olen tavallinen nainen.
Koska en koe kuuluvani tuon kuvaston ilmapiiriin, minun oli poistettava profiilistani transvalinta silläkin uhalla, että minut tultaisiin tuomitsemaan "valehtelijana". Kontaktikirjoittelussa olen ottanut asian aina esille. Se ei ole toistaiseksi aiheuttanut ongelmia, vaikka se joillekin on tullut suurena yllätyksenä. Valitettavasti moni on lopettanut kirjoittelun ilmoitukseni jälkeen.
Tämä ei tarkoita sitä, etten hyväksyisi tuota kuvastoa, siitä ei missään nimessä ole kysymys. Mielestäni jokainen saa olla sitä mitä on. Ilmaisulla saa ja pitääkin leikitellä sen mukaan kun haluaa. Mutta, se mitä koen olevani naisena, ei vaan kuulu tuohon havaitsemaani joukkoon.
 |
| Kuulunko joukkoon? Hassuttelua ystäväni Ivonan Loveday 31 -vintagevaatekaupassa New Yorkissa, Queensin Astoriassa. |
maanantai 13. marraskuuta 2017
Käynti Töölössä tapaamassa leikkaavaa kirurgia
Töölössä on siirrytty digiaikaan. Ilmoittauduin sisään maanantaina 30.10. sairaalan ala-aulassa ITTE-automaatilla KELA-korttia käyttäen. Laite näytti minulle kartalla tapaamispaikkani 5. kerroksessa. Tapasin käynnillä ensin hoitaja Virpi Puttosen, joka antoi minulle nipun papereita täytettäväksi sekä ohjeisti sen, mitä tulee tapahtumaan ennen leikkausta Töölön sairaalassa. Papereissa oli esitietolomake, jonka olen jo täyttänyt sähköisesti sekä ruokakortti hoidon aikaiselle ruokavaliolle, jonka palautan kun saavun leikkausta edeltävänä päivänä Töölöön. Lisäksi papereissa oli ilmoitus hoidonvarauksesta/leikkausta edeltävästä käynnistä päivää ennen leikkausta. Se sisälsi ohjeita ilmoittautumiseen, ohjeita leikkaukseen tuleville potilaille sekä tietoja valmistautumisesta sukuelinkirurgiseen leikkaukseen.
Leikkaavan kirurgin Lea Pulliaisen kanssa käytiin läpi lähes samat asiat kuin Maija Kolehmaisen kanssa vuotta aiemmin ja viisi vuotta sitten. Hän kävi seikkaperäisesti läpi leikkauksen kulun ja erityisesti siihen liittyvät riskit sekä toipumiseen liittyvät seikat riskeineen. Kysyin mahdollisista leikkausteknisistä eroista kirurgien välillä. Lean mukaan kaikki leikataan samalla tekniikalla, eroja toki syntyy potilaan fyysisistä ominaisuuksista johtuen. "Kyllä siitä takki tulee", hän totesi. Mumisin jotain mahdollisen tulevan kumppanin takki-kommenteista kun näkee värkkini ensi kerran. 😂
Ennen paluuta kotiin hoitaja Virpi Puttonen kehotti minua käymään verikokeissa, näin niitä ei tarvitsisi tehdä leikkausta edeltävänä päivänä. Labra oli jo mennyt kiinni, joten se siirtyi maanantaille 27.11.
Tässä lyhyesti, mitä on odotettavissa:
Maanantai 27.11.
Ilmoittaudun Töölön sairaalaan aamupäivällä n. klo 11.00.
Käyn laboratoriokokeissa sekä valokuvassa. Leikattava alue kuvataan ennen ja jälkeen toimenpiteen.
Palautan täytettävät lomakkeet Virpi Puttoselle, joka tekee vielä haastattelun.
Leikkaava lääkäri sekä anestesialääkäri tekevät omat tutkimuksensa.
Jään sairaalaan yöksi.
Tiistai 28.11.
Aamulla ennen yhdeksää suoritetaan leikkausta edeltävät toimenpiteet.
Leikkaus alkaa n. klo 9 ja kestää n. kuusi tuntia.
Leikkauksen jälkeen minut viedään heräämöön, josta aikanaan sitten osastolle numero 3.
Leikkauksen jälkeen olen vuodelevossa n. viikon epiduraalipuudutuksessa. Kotiin pääsen n. 10 päivän jälkeen. Istumakielto on n. kolme viikkoa. Töihin sitten kun toipuminen sen sallii, n. 6–8 viikon jälkeen.
On se aika grande finale.
Leikkaavan kirurgin Lea Pulliaisen kanssa käytiin läpi lähes samat asiat kuin Maija Kolehmaisen kanssa vuotta aiemmin ja viisi vuotta sitten. Hän kävi seikkaperäisesti läpi leikkauksen kulun ja erityisesti siihen liittyvät riskit sekä toipumiseen liittyvät seikat riskeineen. Kysyin mahdollisista leikkausteknisistä eroista kirurgien välillä. Lean mukaan kaikki leikataan samalla tekniikalla, eroja toki syntyy potilaan fyysisistä ominaisuuksista johtuen. "Kyllä siitä takki tulee", hän totesi. Mumisin jotain mahdollisen tulevan kumppanin takki-kommenteista kun näkee värkkini ensi kerran. 😂
Ennen paluuta kotiin hoitaja Virpi Puttonen kehotti minua käymään verikokeissa, näin niitä ei tarvitsisi tehdä leikkausta edeltävänä päivänä. Labra oli jo mennyt kiinni, joten se siirtyi maanantaille 27.11.
Tässä lyhyesti, mitä on odotettavissa:
Maanantai 27.11.
Ilmoittaudun Töölön sairaalaan aamupäivällä n. klo 11.00.
Käyn laboratoriokokeissa sekä valokuvassa. Leikattava alue kuvataan ennen ja jälkeen toimenpiteen.
Palautan täytettävät lomakkeet Virpi Puttoselle, joka tekee vielä haastattelun.
Leikkaava lääkäri sekä anestesialääkäri tekevät omat tutkimuksensa.
Jään sairaalaan yöksi.
Tiistai 28.11.
Aamulla ennen yhdeksää suoritetaan leikkausta edeltävät toimenpiteet.
Leikkaus alkaa n. klo 9 ja kestää n. kuusi tuntia.
Leikkauksen jälkeen minut viedään heräämöön, josta aikanaan sitten osastolle numero 3.
Leikkauksen jälkeen olen vuodelevossa n. viikon epiduraalipuudutuksessa. Kotiin pääsen n. 10 päivän jälkeen. Istumakielto on n. kolme viikkoa. Töihin sitten kun toipuminen sen sallii, n. 6–8 viikon jälkeen.
On se aika grande finale.
Sotku
Kun sain syyskuussa puhelun leikausajasta Töölön hoitaja Virpi Puttoselta, hän myös ilmoitti varatusta tapaamisajasta leikkaavan kirurgin Lea Pulliaisen kanssa. Tapaaminen olisi kuukautta ennen leikkausta maanantaina 30.10.2017. Hän mainitsi puhelun aikana myös, että estrogeenilääkitys pitää keskeyttää neljä viikkoa ennen leikkausta veritulppavaaran vuoksi (tästä mainitsi myös aiempi jonohoitaja). Asiasta muistutti minua myös gynekologini vuositarkastuksen yhteydessä. Myös Tampereen tutkimusyksikön erikoislääkäri Pia Das oli minuun yhteydessä kertoakseen tuosta samasta asiasta. Kun en tiennyt Töölön ja Tampereen sopimuksesta, asiasta meinasi tulla melkoinen soppa. Eli, Töölö vastuuttaa tutkimusyksikön gynekologian erikoislääkärin ilmoittamaan potilaalle hormonilääkityksen katkosta. Koska olin tutkimuksissa Tampereella, yhteydenotto tuli sieltä. Ei Töölöstä eikä Lahdesta, jotka ovat loogisemmat paikat. En ole ollut Tampereen yksikön kanssa tekemisissä viiteen vuoteen.
Sotku meni näin.
Soittoyritys numerosta 03 311 64508 20.9.2017 klo 8.41. Kuulin soittoäänen, mutta en pystynyt vastaamaan puheluun, koska ajoin autoa. Soitin takaisin kun sain autoni parkkiin klo 8.42. Soitto meni vastaajaan, joten en tiennyt soiton syytä.
Sain netpostiin kirjeen 21.9.2017, jossa minua pyydetään ottamaan yhteys Tampereelle liittyen hormonilääkityksen keskeytykseen. En kiirehtinyt yhteydenottoani, koska olin jo saanut asiasta ohjeet Töölön jonohoitajalta Virpi Puttoselta.
Soitin kirjeessä mainittuun numeroon 26.9.2017 klo 12.31. Soitto meni palveluautomaattiin, jossa voi valita esim. vastapuhelun. Sain sen lapsettomuuspoliklinikan hoitajalta klo 13.13. Hän ei tiennyt asiastani mitään. Kerroin tilanteeni, saamani ohjeet ja myös sen, että olin menossa vuositarkastukseen endokrinologille PHKS:aan 29.9., ja että hän on tähän asti hoitanut lääkitykseni. Koska Pia Das ei ollut silloin tavoitettavissa, hoitaja lupasi välittää viestini.
Keskustelin lääkityksen keskeyttämisestä gynekologini kanssa. Hänen mielestään Töölön antamat ohjeet olivat pätevät.
Olin yllättynyt kun sain tekstiviestin numeronetistä 4.10. klo 13.13., jossa pyydettiin edelleen ottamaan yhteys Tampereelle. Olin juuri silloin työmatkalla Vilnassa, siksi yhteydenotto meni seuraavalle viikolle. Koska en tiennyt sopimuksesta Töölön kanssa, siksi ihmettelin soittopyyntöä. Ja tietenkin ihmettelin lisää kun viimeisimmän vastapuhelun tehnyt hoitaja ei taaskaan tiennyt tapauksestani mitään. Käskin häntä kertomaan Pia Dasille, että hän voi laittaa minulle vaikka s-postia.
No, sain s-postiin tiedon Töölön ja Tampereen sopimuksesta sekä lääkityksen keskeytyksestä.
Lopputulemana Pia Das sai toimitettua viestin Töölöön, että minut oli saatu tietoiseksi lääkityksen keskeyttämisestä.
Eikö asian ilmoittamiseen olisi jotain yksinkertaisempaa tapaa?
Terveydenhuollon prosesseihin vois kohdentaa palvelumuotoilua.
Sotku meni näin.
Soittoyritys numerosta 03 311 64508 20.9.2017 klo 8.41. Kuulin soittoäänen, mutta en pystynyt vastaamaan puheluun, koska ajoin autoa. Soitin takaisin kun sain autoni parkkiin klo 8.42. Soitto meni vastaajaan, joten en tiennyt soiton syytä.
Sain netpostiin kirjeen 21.9.2017, jossa minua pyydetään ottamaan yhteys Tampereelle liittyen hormonilääkityksen keskeytykseen. En kiirehtinyt yhteydenottoani, koska olin jo saanut asiasta ohjeet Töölön jonohoitajalta Virpi Puttoselta.
Soitin kirjeessä mainittuun numeroon 26.9.2017 klo 12.31. Soitto meni palveluautomaattiin, jossa voi valita esim. vastapuhelun. Sain sen lapsettomuuspoliklinikan hoitajalta klo 13.13. Hän ei tiennyt asiastani mitään. Kerroin tilanteeni, saamani ohjeet ja myös sen, että olin menossa vuositarkastukseen endokrinologille PHKS:aan 29.9., ja että hän on tähän asti hoitanut lääkitykseni. Koska Pia Das ei ollut silloin tavoitettavissa, hoitaja lupasi välittää viestini.
Keskustelin lääkityksen keskeyttämisestä gynekologini kanssa. Hänen mielestään Töölön antamat ohjeet olivat pätevät.
Olin yllättynyt kun sain tekstiviestin numeronetistä 4.10. klo 13.13., jossa pyydettiin edelleen ottamaan yhteys Tampereelle. Olin juuri silloin työmatkalla Vilnassa, siksi yhteydenotto meni seuraavalle viikolle. Koska en tiennyt sopimuksesta Töölön kanssa, siksi ihmettelin soittopyyntöä. Ja tietenkin ihmettelin lisää kun viimeisimmän vastapuhelun tehnyt hoitaja ei taaskaan tiennyt tapauksestani mitään. Käskin häntä kertomaan Pia Dasille, että hän voi laittaa minulle vaikka s-postia.
No, sain s-postiin tiedon Töölön ja Tampereen sopimuksesta sekä lääkityksen keskeytyksestä.
Lopputulemana Pia Das sai toimitettua viestin Töölöön, että minut oli saatu tietoiseksi lääkityksen keskeyttämisestä.
Eikö asian ilmoittamiseen olisi jotain yksinkertaisempaa tapaa?
Terveydenhuollon prosesseihin vois kohdentaa palvelumuotoilua.
Olen tyrmistynyt
En osaa olla yksin. En ole ollut sinkkuna yli neljäänkymmeneen vuoteen. Kolmen kuukauden yksinäisyyden jälkeen päätin tehdä asialle jotain. Kirjauduin EliittiKumppani- sekä E-kontakti -palveluihin kuukausi sitten. Qruiseriin kirjauduin serkkuni ehdotuksesta kaksi viikkoa sitten. Mielikuvani Tinderistä esti minua kirjautumasta sinne, vaikka sain eräältä ystävältäni kehuja sen toimivuudesta.
Olen tyrmistynyt kolmesta asiasta
1. Ystävällisiin ja asiallisiin viesteihin ei vastata
Eikös näiden palvelujen juju ole kommunikoiminen ja kontaktien haku?
2. Ihmiset, varsinkaan miehet, eivät osaa kirjoittaa eikä keskustella. Ei tunneta käytöstapoja.
Välillä minulla on suuria vaikeuksia ymmärtää lauseiden tai viestien sisältöä. Käytöstavat unohtuvat kun ollaan nimimerkin takana, kuvitellaan, että saa sanoa mitä lystää. Ihmiset eivät avaa itsestään mitään. Kuinka pitkään jaksaisit olla kiinnostunut, jos tekstit olisivat tällaisia: "huomenta", "hei", "hyvää alkavaa viikkoa". Kun olen avannut omaa elämääni ja kysynyt vastaavia asioita kumppaniehdokkaalta, en saa vastauksia. Tai vastaukset ovat tyyliin: "joko söit?".
3. Osa miehistä on sikoja tai täysiä typeryksiä
Minulle on ehdoteltu kaikennäköistä. Nuorin on ollut kakskymppinen vanhin yli 70 v.
Joukosta on erottunut vain muutama. Yhden ehdokkaan kanssa päätimme, että emme jatka keskusteluja, koska olemme taustoiltamme niin erilaisia. EliittiKumppani-palvelussa ei ole tapahtunut mitään kahteen viikkoon, eikä minulla ole siellä ketään kelle kirjoittaa. E-kontaktissa on yksi oikein mukava ihminen, hänestä saan varmaan hyvän ystävän. Qruiserissa on meneillään kolme hyvin kevyttä keskustelua, joista yksi on ruotsalaisen naisen kanssa.
Toivottavasti se unelmien prinssi tai prinsessa ratsastaa mun elämääni jossain vaiheessa. Huoh.
Olen tyrmistynyt kolmesta asiasta
1. Ystävällisiin ja asiallisiin viesteihin ei vastata
Eikös näiden palvelujen juju ole kommunikoiminen ja kontaktien haku?
2. Ihmiset, varsinkaan miehet, eivät osaa kirjoittaa eikä keskustella. Ei tunneta käytöstapoja.
Välillä minulla on suuria vaikeuksia ymmärtää lauseiden tai viestien sisältöä. Käytöstavat unohtuvat kun ollaan nimimerkin takana, kuvitellaan, että saa sanoa mitä lystää. Ihmiset eivät avaa itsestään mitään. Kuinka pitkään jaksaisit olla kiinnostunut, jos tekstit olisivat tällaisia: "huomenta", "hei", "hyvää alkavaa viikkoa". Kun olen avannut omaa elämääni ja kysynyt vastaavia asioita kumppaniehdokkaalta, en saa vastauksia. Tai vastaukset ovat tyyliin: "joko söit?".
3. Osa miehistä on sikoja tai täysiä typeryksiä
Minulle on ehdoteltu kaikennäköistä. Nuorin on ollut kakskymppinen vanhin yli 70 v.
Joukosta on erottunut vain muutama. Yhden ehdokkaan kanssa päätimme, että emme jatka keskusteluja, koska olemme taustoiltamme niin erilaisia. EliittiKumppani-palvelussa ei ole tapahtunut mitään kahteen viikkoon, eikä minulla ole siellä ketään kelle kirjoittaa. E-kontaktissa on yksi oikein mukava ihminen, hänestä saan varmaan hyvän ystävän. Qruiserissa on meneillään kolme hyvin kevyttä keskustelua, joista yksi on ruotsalaisen naisen kanssa.
Toivottavasti se unelmien prinssi tai prinsessa ratsastaa mun elämääni jossain vaiheessa. Huoh.
Vuotuinen seurantakäynti gynekologilla
On aina ilo käydä gynekologini vastaanotolla Päijät-Hämeen keskussairaalassa. Hän on kerrassaan mainio tyyppi. Hyväntuulinen, asiallinen, ohjaava, kuunteleva, oivaltava, aivan ihana. Tänä vuonna päätimme varata käyntiajan normaalia aiemmaksi (lokakuu) leikkaukseni vuoksi. Tutkimuksissa ja veriarvoissa ei ilmennyt mitään normaalista poikkeavaa. On mukava kun aiemmin koholla olleet sokeri- ja kolesteroliarvot ovat olleet täysin normaalit jo kohta kaksi vuotta! Siihen ovat varmasti vaikuttaneet muuttuneet ruokailutottumukseni sekä lisääntynyt liikunnan määrä.
Lähtiessäni tapaamisesta sain gynekologiltani leikkaukseeni onnentoivotukset sekä halauksen.
Ai niin, joko mä kerroin, että hän on parhautta! 💕
Lähtiessäni tapaamisesta sain gynekologiltani leikkaukseeni onnentoivotukset sekä halauksen.
Ai niin, joko mä kerroin, että hän on parhautta! 💕
Vuoden 2017 alun tapahtumia
Sokerirasituskoe
Kokeessa saatiin varmistus, ettei jatkotoimenpiteisiin ole tarvetta. Arvot olivat täysin normaalit.
Mammografia
Tukimus meni jo rutiinilla. Nyt tehtiin ainoastaan kuvaaminen (ekakerralla tehtiin myös ultraäänitutkimus). Ei poikkeamia.
Kiireet töissä
Kevät oli töissä stressaava. Liian vähäiset resurssit työlle aiheuttivat ylimääräistä väsymystä. Viikonloput eivät tahtoneet riittää palautumiseen.
Leikkausjono
Kerroin alkukeväästä esimiehilleni tulevasta leikkauksesta. Spekuloimme sen vaikutuksesta työtehtäviini. Tehtävien hoidon kannalta hän toivoi, että ajankohta menisi syksylle.
Leikkausajan odottaminen on tuskallista. Toivoin sisimmässäni, että 6 kuukauden hoitotakuu toimisi ja pääsisin leikkaukseen ennen kesää. Mutta soittoa tai ilmoitusta Töölöstä ei kuulunut. Soitin jonohoitajalle ensimmäisen kerran loppukeväästä tiedustellen mahdollista leikkausajankohtaa kesän jälkeen. Hänellä ei ollut antaa asiaan lisätietoa. Hänen olettamuksen mukaan se on ruuhkasta johtuen oletettavasti myöhemmin syksyllä, mahdollisesti lokakuussa. Kun soitin hänelle uudelleen elokuun puolessa välissä palatessani töihin, lokakuun leikkausajat oli jo annettu. Hän ei pystynyt lupaamaan mitään, "Leikkaavat lääkärit antavat leikkausajat". Sain puhelinsoiton syyskuussa uudelta jonohoitajalta Virpi Puttoselta, leikkauspäivä olisi 28.11.2017. Virpi ei ole sukua entiselle jonohoitajalle Ville Puttoselle. Sain Töölöstä kirjeen, jossa minulle oli varattu aika 30.10. leikkaavan plastiikka kirurgin Lea Pulliaisen kanssa.
Olin helpottunut. Kun päivämäärä on tiedossa, yksi kivi on poissa sydämeltä. Ilmoitin asiasta esimiehilleni. Olimme ajoitussuunnitelmia tehdessämme varautuneet marras-joulukuuhun, näin leikkausajankohta ei tule sotkemaan työtehtäviäni. Ilmoitin myös läheisille ystäville sekä äidilleni. Olin yllättynyt kun äitini suhtautui varsin nuivasti leikkaukseen. Hän kysyi syytä sille. Vastasin hänelle: "Rakas äiti, etkö sinä naisena todellakaan ymmärrä, miksi minä menen siihen leikkaukseen?"
Ongelmat Annen kanssa kulminoituvat
Käynnit New Yorkissa eivät enää olleetkaan mukavia. Tai, oli kiva tavata ystäviä ja viettää aikaa heidän kanssaan. Mutta Annen kanssa emme saaneet enää yhteistä säveltä soimaan. Näin teimme kesällä yhteisessä ymmärryksessä päätöksen erota. Olisimme edelleen hyviä ystäviä, mutta jatkaisimme tulevaisuuden suunnittelua omilla tahoillamme. Lopullinen syy on se, että Anne ei sittenkään halua olla naisen kanssa. En voi ketään pakottaa olemaan kanssani.
Näin päättyi lähes viiden ja puolen vuoden yhteinen taipaleemme. Olin ensimmäistä kertaa yli neljäänkymmeneen vuoteen sinkku. Olin tietenkin surullinen kun emme saaneet suhdettamme toimimaan, perusviritys kun oli erinomainen. Sisälläni oli outo tunne. Minulla ei enää ollutkaan ketään, jota ajatella, mitään mihin rakentaa tulevaisuuttani. Näistä ikävistä tuntemuksista huolimatta oli aika suunnata oma elämä kohti uusia kokemuksia. Onneksi varasimme kaveriporukalla talon Italiasta Ligurian rannikolta Lavagnan Cavin kylästä. Suuntaisimme sinne yhdessä syyslomalla. Reissu oli oikein onnistunut, se vei ajatukseni pois työstäni sekä kariutuneesta suhteesta Annen kanssa.
Kokeessa saatiin varmistus, ettei jatkotoimenpiteisiin ole tarvetta. Arvot olivat täysin normaalit.
Mammografia
Tukimus meni jo rutiinilla. Nyt tehtiin ainoastaan kuvaaminen (ekakerralla tehtiin myös ultraäänitutkimus). Ei poikkeamia.
Kiireet töissä
Kevät oli töissä stressaava. Liian vähäiset resurssit työlle aiheuttivat ylimääräistä väsymystä. Viikonloput eivät tahtoneet riittää palautumiseen.
Leikkausjono
Kerroin alkukeväästä esimiehilleni tulevasta leikkauksesta. Spekuloimme sen vaikutuksesta työtehtäviini. Tehtävien hoidon kannalta hän toivoi, että ajankohta menisi syksylle.
Leikkausajan odottaminen on tuskallista. Toivoin sisimmässäni, että 6 kuukauden hoitotakuu toimisi ja pääsisin leikkaukseen ennen kesää. Mutta soittoa tai ilmoitusta Töölöstä ei kuulunut. Soitin jonohoitajalle ensimmäisen kerran loppukeväästä tiedustellen mahdollista leikkausajankohtaa kesän jälkeen. Hänellä ei ollut antaa asiaan lisätietoa. Hänen olettamuksen mukaan se on ruuhkasta johtuen oletettavasti myöhemmin syksyllä, mahdollisesti lokakuussa. Kun soitin hänelle uudelleen elokuun puolessa välissä palatessani töihin, lokakuun leikkausajat oli jo annettu. Hän ei pystynyt lupaamaan mitään, "Leikkaavat lääkärit antavat leikkausajat". Sain puhelinsoiton syyskuussa uudelta jonohoitajalta Virpi Puttoselta, leikkauspäivä olisi 28.11.2017. Virpi ei ole sukua entiselle jonohoitajalle Ville Puttoselle. Sain Töölöstä kirjeen, jossa minulle oli varattu aika 30.10. leikkaavan plastiikka kirurgin Lea Pulliaisen kanssa.
Olin helpottunut. Kun päivämäärä on tiedossa, yksi kivi on poissa sydämeltä. Ilmoitin asiasta esimiehilleni. Olimme ajoitussuunnitelmia tehdessämme varautuneet marras-joulukuuhun, näin leikkausajankohta ei tule sotkemaan työtehtäviäni. Ilmoitin myös läheisille ystäville sekä äidilleni. Olin yllättynyt kun äitini suhtautui varsin nuivasti leikkaukseen. Hän kysyi syytä sille. Vastasin hänelle: "Rakas äiti, etkö sinä naisena todellakaan ymmärrä, miksi minä menen siihen leikkaukseen?"
 |
| Hassuttelua kavereiden ja peruukkien kanssa. |
Käynnit New Yorkissa eivät enää olleetkaan mukavia. Tai, oli kiva tavata ystäviä ja viettää aikaa heidän kanssaan. Mutta Annen kanssa emme saaneet enää yhteistä säveltä soimaan. Näin teimme kesällä yhteisessä ymmärryksessä päätöksen erota. Olisimme edelleen hyviä ystäviä, mutta jatkaisimme tulevaisuuden suunnittelua omilla tahoillamme. Lopullinen syy on se, että Anne ei sittenkään halua olla naisen kanssa. En voi ketään pakottaa olemaan kanssani.
Näin päättyi lähes viiden ja puolen vuoden yhteinen taipaleemme. Olin ensimmäistä kertaa yli neljäänkymmeneen vuoteen sinkku. Olin tietenkin surullinen kun emme saaneet suhdettamme toimimaan, perusviritys kun oli erinomainen. Sisälläni oli outo tunne. Minulla ei enää ollutkaan ketään, jota ajatella, mitään mihin rakentaa tulevaisuuttani. Näistä ikävistä tuntemuksista huolimatta oli aika suunnata oma elämä kohti uusia kokemuksia. Onneksi varasimme kaveriporukalla talon Italiasta Ligurian rannikolta Lavagnan Cavin kylästä. Suuntaisimme sinne yhdessä syyslomalla. Reissu oli oikein onnistunut, se vei ajatukseni pois työstäni sekä kariutuneesta suhteesta Annen kanssa.
 |
| Lomamatkalla Italiassa, Cinque Terren Vernazzassa. |
sunnuntai 12. marraskuuta 2017
No entäs vuosi 2016?
Ongelmia äänen kanssa
Kesällä 2015 kurkkuuni takertui kalanruoto. En saanut sitä pois, aina kun nielaisin tunsin pientä kipua. Kipu poistui n. kuukauden jälkeen, mutta tilalle tuli hengitystieinfektioita. En enää saanut muodostettua kunnollista lauluääntä. Siispä hain lähetteen tutkimuksiin foniatrille joulukuussa 2015. Kurkku ja äänihuulet tutkittiin 21.4.2016 peilillä sekä nasofiberoskooppisesti videostrobokopiakuvauksella (huh mikä sanapari!). Diagnoosi: Ei mitään huolestuttavaa, ei tarvetta jatkotoimenpiteille. Nyt tätä kirjottaessani kaikki onkin ok.
Elämäni ensimmäinen mammografia
Tehtiin gynegologini lähetteellä Päijät-Hämeen keskussairaalassa. Kaikki ok. Litsis lätsis.
Sokerirasituskoe
Kaikki arvot normaaleja. Ei jatkotoimenpiteitä. Uusi koe vuoden kuluttua.
Juttu Eeva-lehdessä
Tuttu journalistikollegani halusi tehdä minusta jutun Eeva-lehteen. Se julkaistiin maaliskuun numerossa. Juttu on mielestäni hyvä, mutta en pidä kuvista. Valokuvaaja halusi väkisin jonkun kitaroistani mukaan kuvaan. Sain jutusta hyvää palautetta. Paitsi että omat vanhempani ottivat siitä herneet nenäänsä. Heidän mielestään transsukupuolisuudestani ei saisi kertoa kenellekään. Asia olisi pidettävä perhepiirissä. Tulin todella surulliseksi, omat vanhempani kieltävät olemassaoloni. Olen vanhempieni kanssa jyrkästi eri mieltä. Mitä enemmän ihmiset tietävät transsukupuolisista, sen enemmän tätä elämän ilmenemismuotoa ymmärretään ja se edesauttaa hyväksymistä.
Päätös korjausleikkauksesta
Ollessani keväällä New Yorkissa, kerroin Annelle päätöksestäni mennä sukupuolenkorjausleikkaukseen heti kun se on mahdollista. Hänen reaktiostaan tajusin, ettei hän pitänyt ajatuksestani. Tulin surulliseksi, rakkaimpani ei haluakaan nähdä minua naisena (?).
Ensimmäinen ero Annen kanssa heinäkuussa
Kesä New Yorkissa ei ollut paras mahdollinen. Toki mukaviakin hetkiä oli. Anne halusi lopettaa suhteemme heinäkuussa Yhdysvaltojen itsenäisyydenpäivänä. Tulin surulliseksi. Hän kuitenkin pyörsi toiveensa kahta päivää myöhemmin. Päätimme vielä yrittää.
Vuositarkastus joulukuussa
Kaikki arvot paremmin kuin ok.
Vierailu plastiikkakirurgi Maija Kolehmaisen luona 15. joulukuuta
Olin yhteydessä heti kesän jälkeen Töölön sairaalaan vaginoplastiasta. Aika meni joulukuulle, sairaalassa on resurssipula ja ruuhkaa. Kävimme Maijan kanssa läpi leikkaukseen liittyvät asiat. Hän antoi minulle monisteen Transukupuolisten sukelinkirurgiasta (http://www.duodecimlehti.fi/lehti/2015/4/duo12110) ja laittoi minut leikkausjonoon. Töölö tarvitsi taustatietojani, jotka oli mahdollista antaa verkossa (www.hus.fi/potilaalle) täyttämällä esitietolomake (https://lomake.hus.fi). Lomakkeessa kysytään yhteys- ja terveystiedot, sairaudet, eritystoiminta, fyysinen kunto, aiemmat leikkaukset, apuvälineet, asuinolot sekä lääkitys. Mitä ilmeisimmin leikkaus toteutuisi ruuhkasta johtuen kesän 2017 jälkeen. Kesällä kun ei leikata infektioriskin vuoksi. Voisin tiedustella leikkausajasta keväällä 2017 jonohoitaja Ville Puttoselta.
Kesällä 2015 kurkkuuni takertui kalanruoto. En saanut sitä pois, aina kun nielaisin tunsin pientä kipua. Kipu poistui n. kuukauden jälkeen, mutta tilalle tuli hengitystieinfektioita. En enää saanut muodostettua kunnollista lauluääntä. Siispä hain lähetteen tutkimuksiin foniatrille joulukuussa 2015. Kurkku ja äänihuulet tutkittiin 21.4.2016 peilillä sekä nasofiberoskooppisesti videostrobokopiakuvauksella (huh mikä sanapari!). Diagnoosi: Ei mitään huolestuttavaa, ei tarvetta jatkotoimenpiteille. Nyt tätä kirjottaessani kaikki onkin ok.
Elämäni ensimmäinen mammografia
Tehtiin gynegologini lähetteellä Päijät-Hämeen keskussairaalassa. Kaikki ok. Litsis lätsis.
Sokerirasituskoe
Kaikki arvot normaaleja. Ei jatkotoimenpiteitä. Uusi koe vuoden kuluttua.
Juttu Eeva-lehdessä
Tuttu journalistikollegani halusi tehdä minusta jutun Eeva-lehteen. Se julkaistiin maaliskuun numerossa. Juttu on mielestäni hyvä, mutta en pidä kuvista. Valokuvaaja halusi väkisin jonkun kitaroistani mukaan kuvaan. Sain jutusta hyvää palautetta. Paitsi että omat vanhempani ottivat siitä herneet nenäänsä. Heidän mielestään transsukupuolisuudestani ei saisi kertoa kenellekään. Asia olisi pidettävä perhepiirissä. Tulin todella surulliseksi, omat vanhempani kieltävät olemassaoloni. Olen vanhempieni kanssa jyrkästi eri mieltä. Mitä enemmän ihmiset tietävät transsukupuolisista, sen enemmän tätä elämän ilmenemismuotoa ymmärretään ja se edesauttaa hyväksymistä.
Päätös korjausleikkauksesta
Ollessani keväällä New Yorkissa, kerroin Annelle päätöksestäni mennä sukupuolenkorjausleikkaukseen heti kun se on mahdollista. Hänen reaktiostaan tajusin, ettei hän pitänyt ajatuksestani. Tulin surulliseksi, rakkaimpani ei haluakaan nähdä minua naisena (?).
 |
| Olen se mikä olen. |
Kesä New Yorkissa ei ollut paras mahdollinen. Toki mukaviakin hetkiä oli. Anne halusi lopettaa suhteemme heinäkuussa Yhdysvaltojen itsenäisyydenpäivänä. Tulin surulliseksi. Hän kuitenkin pyörsi toiveensa kahta päivää myöhemmin. Päätimme vielä yrittää.
Vuositarkastus joulukuussa
Kaikki arvot paremmin kuin ok.
Vierailu plastiikkakirurgi Maija Kolehmaisen luona 15. joulukuuta
Olin yhteydessä heti kesän jälkeen Töölön sairaalaan vaginoplastiasta. Aika meni joulukuulle, sairaalassa on resurssipula ja ruuhkaa. Kävimme Maijan kanssa läpi leikkaukseen liittyvät asiat. Hän antoi minulle monisteen Transukupuolisten sukelinkirurgiasta (http://www.duodecimlehti.fi/lehti/2015/4/duo12110) ja laittoi minut leikkausjonoon. Töölö tarvitsi taustatietojani, jotka oli mahdollista antaa verkossa (www.hus.fi/potilaalle) täyttämällä esitietolomake (https://lomake.hus.fi). Lomakkeessa kysytään yhteys- ja terveystiedot, sairaudet, eritystoiminta, fyysinen kunto, aiemmat leikkaukset, apuvälineet, asuinolot sekä lääkitys. Mitä ilmeisimmin leikkaus toteutuisi ruuhkasta johtuen kesän 2017 jälkeen. Kesällä kun ei leikata infektioriskin vuoksi. Voisin tiedustella leikkausajasta keväällä 2017 jonohoitaja Ville Puttoselta.
Elämän alku Juliana 2015
 |
| Kippis omalle asunnolle. Näkymä olohuoneen ikkunasta. :) |
 |
| Cumulus-konferenssin iltajuhlassa oli aihetta pukea ensi kertaa korkkarit. |
Suhteeni Annen kanssa oli katkolla heinäkuussa. Päätimme kuitenkin vielä yrittää saada suhteemme toimimaan. Yhteinen syysloma Barcelonassa ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. Riitelimme.
 |
| Barcelonan ensimmäisenä päivänä kaikki on vielä hyvin. |
Vuositarkastuksen yhteydessä joulukuussa otetussa verikokeessa sokeriarvot olivat koholla. Tiedossa sokerirasituskokeet vuoden 2016 alussa.
2015 Julian virallinen syntymävuosi
Vuoden 2014 vuositarkastuksen verikokeet otettiin vasta tammikuussa 2015, tulokset olivat muuten hyvät, mutta D-vitamiinitaso oli alhainen. Estrogeenin, Vaniqan ja Finasteridin lisäksi popsittavaksi tuli Kalsipos ja D-vitamiini.
Vuoden vaihteessa 2014/2015 ostamani Finnairin kampanjan lentoliput New Yorkiin aiheutti sen, että hakemus nimen muutokseen ja sukupuolen korjaamiseen siirtyisi helmikuisen New Yorkissa vietettävän talviloman jälkeen. Halvoissa lipuissa kun ei ole muutosoikeutta.
Lahden maistraattiin 2.3. toimittamani hakemukset nimen muuttamiseksi ja sukupuolen korjaamiseksi käsiteltiin nopeasti. 4.3.2015 olin viralliseti Julia (Jee!). Ostin itselleni samppanjapullon ja herkkuja. Oli ikimuistoisen juhlan hetki.
Muutos aiheuttaa työlään rumban, kun kaikki viralliset sopimukset sekä tilaukset on muutettava uudelle nimelle. Kelakortti, passi, ajokortti, pankki- ja luottokortit, vakuutukset, sähkö-, vesi-, puhelin- ja internetliittymäsopimukset, bonuskortit, lehtitilaukset, verkkoyhteisöjen tilaukset jne.
Hakemus estrogeenilääkityksen erikoiskorvauksesta meni läpi 15.6. ja tutkimuskutsu ensimmäiseen mammografiaan oli odotettavissa.
Vuoden vaihteessa 2014/2015 ostamani Finnairin kampanjan lentoliput New Yorkiin aiheutti sen, että hakemus nimen muutokseen ja sukupuolen korjaamiseen siirtyisi helmikuisen New Yorkissa vietettävän talviloman jälkeen. Halvoissa lipuissa kun ei ole muutosoikeutta.
 |
| Onnea Julia! |
Muutos aiheuttaa työlään rumban, kun kaikki viralliset sopimukset sekä tilaukset on muutettava uudelle nimelle. Kelakortti, passi, ajokortti, pankki- ja luottokortit, vakuutukset, sähkö-, vesi-, puhelin- ja internetliittymäsopimukset, bonuskortit, lehtitilaukset, verkkoyhteisöjen tilaukset jne.
Hakemus estrogeenilääkityksen erikoiskorvauksesta meni läpi 15.6. ja tutkimuskutsu ensimmäiseen mammografiaan oli odotettavissa.
 |
| Juridisesti nainen. Jee! |
 |
| Voiko kauniinpaa näkyä olla? |
lauantai 11. marraskuuta 2017
Vuosi 2014
Olin koko vuoden 2014 vuorotteluvapaalla New Yorkissa. Sain elää siellä Juliana aamusta iltaan juuri niin kuin halusin. Minua kohdeltiin naisena minne ikinä meninkin.
Sain gynekologiltani viestin mammografiasta. Saan kutsun joukkoseulontoihin vasta sitten, kun sukupuoleni on virallisesti vaihdettu. Hän teki minulle lähetteen yksityisektorille. Kun kävin keväällä Suomessa yritin varata tutkimukseen aikaa Terveystalosta. Koska visiittini Suomeen olivat kovin lyhyitä, minulle sopivan ajan löytäminen oli mahdotonta.
Vuoden aikana kävin ensimmäisen kerran uimahallissa. Se tapahtui New Yorkin Chinatownin YMCA:ssa, jossa Anne käy opettamassa ja uimassa neljästi viikossa. Siellä on erilliset pukukopit sekä suihkut perheille sekä erityisryhmille. Kyllä jännitti, mutta hyvin se sitten loppujen lopuksi meni. Kokemuksesta rohkaistuneena olenkin käynyt uimassa ja uimarannoilla täysin estoitta.
Ostin kesällä 2014 myös elämäni ensimmäisen iltapuvun. Meidät oli kutsuttu intialaisiin häihin New Orleansiin. Pukukoodi oli Black tie optional, joka tarkoittaa mahdollisimman muodollista asua, kutsujan antamilla lisäohjeilla. Käytännössä jouduin ostamaan iltapuvun perjantai-illan Sangeet-tapahtumaan, juhlapuvun lauantaipäivän hääseremoniaan sekä iltapuvun itse lauantai-illan hääjuhlaan. Tietenkin lisäksi jokaisen asuun sopivat jalkineet sekä käsilaukut.
Hääjuhlan iltapuku löytyi hyvän ystävämme Ivona Bilicicin vintagevaatekaupasta New Yorkin Astoriasta. Kun kävin kysymässä Ivonalta vinkkejä puvun hankintaan, silmääni pisti rekissä ollut mielestäni aivan ihana puku. Sain sen kotiin koetettavaksi. Samalla kysyin intialaiselta ystävältämme sen sopivuuta iltajuhlaan. Hänen mielestään se oli oivallinen, jos vaan käyttäisin näyttäviä koruja sen kanssa. Korujen ei tarvitsisi olla kalliita, mutta kokoa ja kimallusta saa olla niin paljon, kun uskaltaa kantaa. Sangeet- sekä hääseremonia-asut löytyivät Century21-kaupasta osta-kaksi-maksa-yksi -alennusräkistä. Juhlakengät löytyivät sattumalta Lower East Sidessa sijainneesta käytettyjen vaatteiden liikkeestä. Käytännössä kuin uudet hopeanväriset avokorkkarit hintaan 15 $. Muut häihin tarvittavat sandaalit löysin DSW:n sekä Cole Haanin alennusmyynneistä. Kenkien oli oltava ilmavat, New Orleansissa on kesällä todella kuuma.
Vuorottelukorvaus on pieni. Hääostoksien vuoksi heinäkuussa jouduin oikeasti miettimään hankintoja ja kulkemisia, menenkö metrolla vai kävelenkö. En ole koskaan ollut opiskeluajan jälkeen niin köyhä kuin vuonna 2014.
Mietimme Annen kanssa yhteistä tulevaisuuttamme, tapahtuisiko se Yhdysvalloissa, Suomessa vai kenties esim. Euroopassa?
Vuosi oli hieno kokemus. New Yorkista tuli toinen kotikaupunkini, ja sain paljon uusia todella hyviä ystäviä. Olen todella kiitollinen tuosta vuodesta.
Linkki Ivonan putiikin Loveday 31:n Facebook- sekä Instagram-sivulle:
https://www.facebook.com/Loveday31nyc/
https://www.instagram.com/lovedayqueen/
Sain gynekologiltani viestin mammografiasta. Saan kutsun joukkoseulontoihin vasta sitten, kun sukupuoleni on virallisesti vaihdettu. Hän teki minulle lähetteen yksityisektorille. Kun kävin keväällä Suomessa yritin varata tutkimukseen aikaa Terveystalosta. Koska visiittini Suomeen olivat kovin lyhyitä, minulle sopivan ajan löytäminen oli mahdotonta.
Vuoden aikana kävin ensimmäisen kerran uimahallissa. Se tapahtui New Yorkin Chinatownin YMCA:ssa, jossa Anne käy opettamassa ja uimassa neljästi viikossa. Siellä on erilliset pukukopit sekä suihkut perheille sekä erityisryhmille. Kyllä jännitti, mutta hyvin se sitten loppujen lopuksi meni. Kokemuksesta rohkaistuneena olenkin käynyt uimassa ja uimarannoilla täysin estoitta.
Ostin kesällä 2014 myös elämäni ensimmäisen iltapuvun. Meidät oli kutsuttu intialaisiin häihin New Orleansiin. Pukukoodi oli Black tie optional, joka tarkoittaa mahdollisimman muodollista asua, kutsujan antamilla lisäohjeilla. Käytännössä jouduin ostamaan iltapuvun perjantai-illan Sangeet-tapahtumaan, juhlapuvun lauantaipäivän hääseremoniaan sekä iltapuvun itse lauantai-illan hääjuhlaan. Tietenkin lisäksi jokaisen asuun sopivat jalkineet sekä käsilaukut.
 |
| Hääjuhla |
 |
| Sangeetin "Red carpet" |
 |
| Hassuttelua hotellin aulassa Sangeetin jälkeen |
 |
| Valmiina hääjuhlaan |
Vuorottelukorvaus on pieni. Hääostoksien vuoksi heinäkuussa jouduin oikeasti miettimään hankintoja ja kulkemisia, menenkö metrolla vai kävelenkö. En ole koskaan ollut opiskeluajan jälkeen niin köyhä kuin vuonna 2014.
Mietimme Annen kanssa yhteistä tulevaisuuttamme, tapahtuisiko se Yhdysvalloissa, Suomessa vai kenties esim. Euroopassa?
Vuosi oli hieno kokemus. New Yorkista tuli toinen kotikaupunkini, ja sain paljon uusia todella hyviä ystäviä. Olen todella kiitollinen tuosta vuodesta.
Linkki Ivonan putiikin Loveday 31:n Facebook- sekä Instagram-sivulle:
https://www.facebook.com/Loveday31nyc/
https://www.instagram.com/lovedayqueen/
Mitä tapahtui 2013
Kevät 2013 oli henkisesti raskasta aikaa. Avioeron (joulukuu 2012) jälkeen talomme oli edelleen myymättä. Suomeen oli iskenyt uusi lama, asuntokauppa ja varsinkin omakotitalojen kauppa oli pysähtynyt. Exä olisi halunnut muuttaa Kuopioon, mutta myymätön talo oli esteenä. Hänellä ei ollut vakituista työtä Lahdessa, saatikka Kuopiossa. Yritimme elää yhdessä toisiamme ärsyttämättä.
Helmikuussa hain Tampereen hoitoyksikön lääkärin kehotuksesta oikeutta hormonilääkkeiden erityiskorvaukseen. Hakemukseni hylättiin, koska en ollut vielä hakenut vahvistusta sukupuolen muuttumiseen ja sitä kautta uutta henkilötunnusta vastaamaan muuttunutta sukupuolta. (Näin jälkikäteen ajateltuna minun olisi kannattanut tehdä se tuolloin.)
Kävin keväällä kaksi kertaa New Yorkissa Annen luona. Ensin talvilomalla helmikuun lopussa ja sitten opiskelijoiden kanssa maaliskuun lopulla.
Kun talokaupat vihdoin saatiin tehtyä huhtikuussa, alkoi oman vuokrakämpän etsintä. Tarkoitukseeni sopiva kolmio löytyi kävelymatkan päästä työpaikalta Saimaankatu 60:sta.
Ystäväni Anne New Yorkista tuli käymään ensimmäistä kertaa Suomessa. Kävimme Kuopiossa tapaamassa vanhempiani sekä läheisimpiä kavereitani.
Tiistaina toukokuun 28. päivä minulle tehtiin orkidektomia (kivesten poisto) Päijät-Hämeen keskussairaalassa. Leikkaus tapahtui rauhoittavien lääkkeiden vaikutuksen alaisena paikallispuudutuksessa. Olin siis koko leikkauksen ajan tajuissani, kuulin kirurgin sekä hoitohenkilökunnan keskustelut. Tunsin kuinka leikkausvälineet liikkuivat sisälläni, mutta en tuntenut kipua. Yllätyksekseni leikkausarvet molemmissa nivusissa ovat todella pitkät ja näkyvät vaikka leikkaava lääkäri omien sanojensa mukaan oli ollut yhteydessä HUS:in plastiikkakirurgiin Maija Kolehmaiseen leikkauksen suorittamisesta (tätä kirjoitettaessa 11/2017 arvet ovat edelleen selvästi nähtävissä). Olin sairausvapaalla 29.5. –11.6.
Leikkauksen jälkeen minun ei tarvinnut enää ottaa testosteroniblokkaajaa Androcuria. Mutta, ei niin hyvää, ettei jotain epämiellyttävääkin. Minulle tuli vaihdevuosioireita. Olin yhteydessä gynekologiini (joka on aivan ihana ihminen!!), joka ehdotti Androcurin ottamista alenevin annoksin lopukesän ja syksyn aikana. Näin tein ja oireet katosivat kokonaan eivätkä tulleet takaisin kuurin päätyttyä.
Välitilassa roikkuminen (olin edelleen virallisesti mies) ei tuntunut hyvältä. Päätimme kuitenkin Annen kanssa, että varmistaaksemme Green Cardin saamisen, en voinut hakea vahvistusta sukupuolen muutokselle. Syy on se, että tuolloin ei lesboparilla ollut mahdollisuutta hakea Green Cardia sukulaisuussuhteeseen vedoten, koska samaa sukupuolta olevia ei virallisesti hyväksytty perheeksi (muutosesitys meni läpi 2014! :) ). Green Card mahdollistaisi minulle vapaan oleskelun Yhdysvalloissa. Turistiviisumi on voimassa vain 90 päivää.
Kesä ja syysvapaa menivät Nykissä eläen täysipainoista Julian elämää vuorotteluvapaata suunnitellen. Kesäloman jälkeen tein siitä hakemuksen työnantajalleni. Syksy menikin sitten erilaisia dokumenttejä täytellessä. Hain amerikkalaisten ystävien kehotuksesta ESTA:n lisäksi passiin liitettävää viisumia. Heidän mielestään se helpottaisi maahantuloprosessia. Kysyessäni asiaa suurlähetystön virkailijalta, hän sanoi maahatuloviranomaisten tekevän päätöksen maahanpääsystä aina tapauskohtaisesti. Viisumi itsessänsä ei sitä vielä takaa (!).
New Yorkissa käydessäni sain paljon uusia ystäviä, heille olen aina ollut vain Julia. Suomessa painolastinani oli virallinen statukseni sekä historiani miehenä.
Helmikuussa hain Tampereen hoitoyksikön lääkärin kehotuksesta oikeutta hormonilääkkeiden erityiskorvaukseen. Hakemukseni hylättiin, koska en ollut vielä hakenut vahvistusta sukupuolen muuttumiseen ja sitä kautta uutta henkilötunnusta vastaamaan muuttunutta sukupuolta. (Näin jälkikäteen ajateltuna minun olisi kannattanut tehdä se tuolloin.)
Kävin keväällä kaksi kertaa New Yorkissa Annen luona. Ensin talvilomalla helmikuun lopussa ja sitten opiskelijoiden kanssa maaliskuun lopulla.
Kun talokaupat vihdoin saatiin tehtyä huhtikuussa, alkoi oman vuokrakämpän etsintä. Tarkoitukseeni sopiva kolmio löytyi kävelymatkan päästä työpaikalta Saimaankatu 60:sta.
Ystäväni Anne New Yorkista tuli käymään ensimmäistä kertaa Suomessa. Kävimme Kuopiossa tapaamassa vanhempiani sekä läheisimpiä kavereitani.
Tiistaina toukokuun 28. päivä minulle tehtiin orkidektomia (kivesten poisto) Päijät-Hämeen keskussairaalassa. Leikkaus tapahtui rauhoittavien lääkkeiden vaikutuksen alaisena paikallispuudutuksessa. Olin siis koko leikkauksen ajan tajuissani, kuulin kirurgin sekä hoitohenkilökunnan keskustelut. Tunsin kuinka leikkausvälineet liikkuivat sisälläni, mutta en tuntenut kipua. Yllätyksekseni leikkausarvet molemmissa nivusissa ovat todella pitkät ja näkyvät vaikka leikkaava lääkäri omien sanojensa mukaan oli ollut yhteydessä HUS:in plastiikkakirurgiin Maija Kolehmaiseen leikkauksen suorittamisesta (tätä kirjoitettaessa 11/2017 arvet ovat edelleen selvästi nähtävissä). Olin sairausvapaalla 29.5. –11.6.
Leikkauksen jälkeen minun ei tarvinnut enää ottaa testosteroniblokkaajaa Androcuria. Mutta, ei niin hyvää, ettei jotain epämiellyttävääkin. Minulle tuli vaihdevuosioireita. Olin yhteydessä gynekologiini (joka on aivan ihana ihminen!!), joka ehdotti Androcurin ottamista alenevin annoksin lopukesän ja syksyn aikana. Näin tein ja oireet katosivat kokonaan eivätkä tulleet takaisin kuurin päätyttyä.
Välitilassa roikkuminen (olin edelleen virallisesti mies) ei tuntunut hyvältä. Päätimme kuitenkin Annen kanssa, että varmistaaksemme Green Cardin saamisen, en voinut hakea vahvistusta sukupuolen muutokselle. Syy on se, että tuolloin ei lesboparilla ollut mahdollisuutta hakea Green Cardia sukulaisuussuhteeseen vedoten, koska samaa sukupuolta olevia ei virallisesti hyväksytty perheeksi (muutosesitys meni läpi 2014! :) ). Green Card mahdollistaisi minulle vapaan oleskelun Yhdysvalloissa. Turistiviisumi on voimassa vain 90 päivää.
Kesä ja syysvapaa menivät Nykissä eläen täysipainoista Julian elämää vuorotteluvapaata suunnitellen. Kesäloman jälkeen tein siitä hakemuksen työnantajalleni. Syksy menikin sitten erilaisia dokumenttejä täytellessä. Hain amerikkalaisten ystävien kehotuksesta ESTA:n lisäksi passiin liitettävää viisumia. Heidän mielestään se helpottaisi maahantuloprosessia. Kysyessäni asiaa suurlähetystön virkailijalta, hän sanoi maahatuloviranomaisten tekevän päätöksen maahanpääsystä aina tapauskohtaisesti. Viisumi itsessänsä ei sitä vielä takaa (!).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)