Miltä nyt tuntuu?

Leikkauksesta on nyt kolme viikkoa. Hyvin monet ystävistäni ja sukulaisistani ovatkin kyselleet "Miltä nyt tuntuu?" Kysymykseen on hyvin yksiselitteinen vastaus, olen onnellinen.

Onnellisuuteni rakentuu osista:

Leikkaus meni hyvin, se oli prosessin viimeinen vaihe, voin tästä eteenpäin keskittyä elämään.

Tähän asti kaikki on mennyt paremmin kuin osasin kuvitella, olen saanut tukea ystäviltä, olen pystynyt säilyttämään elämanarvoni ja henkisen tasapainon, prosessin jokainen vaihe on mennyt erinomaisesti ja olen saavuttanut lähes ongelmitta elämäni suurimman haaveen.

Minut kohdataan naisena eikä kummajaisena.

Jos en olisi onnekkaasti tutustunut kumppaniini ennen leikkausta, tilanne saattaisi olla toinen. Hänen tukensa ennen leikkausta, sairaalapäivinä sekä leikkauksen jälkeen on ollut korvaamatonta. Jos olisin joutunut käymään leikkausprosessin yksin, minulla ei olisi ollut hänen henkistä läsnäoloaan kannustamassa ja tukemassa sairaalassa olon yön pimeinä tunteina tai hänen antamaansa korvaamatonta apua toipumisaikana. Minun ei ole tarvinnut olla yksin, ei henkisesti, eikä fyysisesti.

Toivoisin, että jokaisella tähän prosessiin aikovalla olisi rakastava ja prosessia tukeva kumppani, sisar tai läheinen ystävä. Yksin se voi muodostua todella raskaaksi.

Tämä prosessi on ollut elämäni suurin juttu. Se on ollut välillä äärimmäisen raskas kantaa, ja sen kanssa on ollut vaikea elää. En haluaisi tätä ristiriitaa kenellekään. Mutta vastapainona ovat ne helpotuksen ja ilon tunteet prosessin aikana sekä se onni, jota nyt tunnen. Tämä on totisesti ollut vaivan arvoinen.

Juliasta on tullut Julia.

Jalkeille ja kotiin

Kuusi päivää leikkauksen jälkeen maanantaina rasvatamponi sekä epiduraalipuudutus otettiin pois ja minut komennettiin suihkuun. Kestokatedri jätettiin vielä paikalleen, sen poistaminen on ajankohtaista sitten kun pystyn nousemaan ylös ja kävelemään itsenäisesti. Suihkuttelin itseäni suihkutason päällä selällään, joka ei ollut ollenkaan helppoa. Mutta, siitä huolimatta oli ihanaa päästä suihkuun ja pestä tukka. Hoitajan avustuksella ja neuvoilla otin vastuun leikkausalueen puhdistamisesta. Jännää ja vaikeaa puuhaa, joka ottaa aikaa. Lopputulos oli hoitajan mukaan ok, vaikeudet puhdistuksessa ovat syvällä ja ahtaassa paikassa.

Iltapäivällä kokeiltiin seisomista avustettuna sekä muutamia askelia. Alku oli hankalaa, jalat eivät totelleet ja päässä huippasi. Onnistuin kuitenkin tekemään pienen kierroksen huoneessa kävelytuen kanssa. Illalla olisi luvassa toinen samanlainen harjoitus ilman tukea.

Tiistaina pääsin sitten suihkuun jo ihan itse. Kaikki meni hyvin kunnes session lopussa alkoi huippaamaan niin, että minun piti asettua makuulle suihkualustalle. Mutta vain hetkeksi. Koska liikkuminen onnistui jo varsin hyvin, katedri otettiin pois ja pääsin harjoittelemaan kävelyä osaston käytävälle. Vessassa käynnit sain suoritettua ilman avustusta.

Sain vihdoinkin nukkua kyljelläni, pääsin liikkumaan, sain kiinteätä ruokaa. Kaikki toipuminen meni ennakoitua paremmin. Niinpä pääsin kotiin päivää suunniteltua aiemmin itsenäisyyspäivän jälkeen torstaina.

Sain kukkia amerikkalaisilta
ystäviltäni Cynthialta ja Markilta.
Vieraitakin kävi mukavasti, ja sain paljon tervehtymistoivotuksia
sosiaalisessa mediassa sekä puhelimitse.
Tuntui hyvältä, olen onnekas.

Kuntoilemassa osaston käytävällä.

Itsenäisyyspäivän kunniaksi iltalääkkeiden lisäksi
sairaalaan ylilääkäri tarjosi lääkekonjakkisnapsit.

Kuusi päivää liikkumatta

Leikkauksen jälkeen on oltava viikko selällään. Liikkua ei voi, sen estää epiduraalipuudutus. Jalkoja voi liikutella, mutta niitä ei voi nostella, koska lantion seudulla ei ole tuntoa. Vuorokausirytmi menee helposti sekaisin, kun ei saa yöllä nukuttua. Kun en ole tottunut nukkumaan selälläni, unen saanti on vaikeaa. Ainoat asennon vaihdot ovat pään kääntäminen puolelta toiselle ja päädyn korkeuden säätäminen tasaisesta hieman koholle. Vaikka pidin yöllä korvatulppia, äänekkäät kuorsaukset tulevat niistä valitettavasti läpi. Viikon liikkumattomuus on lievästi sanottuna varsin meditatiivinen kokemus. Siinä tulevat tutuksi ympäristön ja erityisesti katon pienetkin yksityiskohdat niin päivällä kuin yöllä. Pyrin pitämään itseni päivisin valveilla katselemalla elokuvia ja sarjoja pädiltäni. Näin olisin mahdollisimman väsynyt illalla.

Tuon viikon aikana ruokavalio on nestepitoista, keittoja, kiisseleitä, mehuja, proteiinijuomia, jugurttia teetä ja kahvia. Kiinteätä ruokaa ei saa. Näin pyritään estämään suolen toiminta. No, mulla suoli toimi jo muutaman päivän kuluttua leikkauksesta. Ennakointi oli varsin vaikeaa kun ei ole tuntoa. Kun kerroin tuntemuksistani hoitajalle, osa lähetyksestä oli jo saapunut housuihin. Loput saatiin ohjattua alleni asetettuun astiaan. Varsin epämiellyttävä kokemus.

Toipuminen tuon viikon aikana oli kuitenkin normaalia, kaikki näytti ja tuntui hyvältä. Pystyin lopettamaan ylimääräisen kipulääkityksen jo kolmantena leikkauksen jälkeisenä päivänä. Toki sain kolmesti päivässä peruskipulääkityksen koko sairaalassaoloajan.

Tuttu yöllinen näkymä.

Lounas. Vettä, velliä ja keittoa.