Helmikuun kuulumiset

Meillä oli työpaikalla kekkerit hiihtoloman alkamisen kunniaksi. Tiesin, että sinne tulevat kaikki läheisimmät työkaverit, siksi olinkin varautunut kertomaan heille tilanteestani sopivan tilaisuuden tullen. Hiihtolomakiireet ja matkoillelähdöt verottivat selvästi oasanottajien määrää. Paikalla olikin itseasiassa vain juuri nuo läheisimmät kaverit, eikä muita! No, sehän tarkoitti minulle erittäin oivaa mahdollisuutta kertoa tilanteestani. Seurueeseemme liittyikin ehkä hieman yllättäen brittiläinen vieraamme. Hänen työpajansa oli juuri päättynyt, eikä hänellä ollut suunnitelmia viimeistä Suomessa vietettävää iltaa varten. Valitettavasti sopivaa tilaisuutta ei tullut, kertominen jää hamaan tulevaisuuteen.

Olen saanut helmikuun aikana erittäin positiivista palautetta blogistani, ulkonäöstäni ja äänestäni. Myös ne muutamat uudet ihmiset, joille olen kertonut transsukupuolisuudestani, ovat antaneet minulle arvokasta tukea ja ymmärtämystä. Olen suorastaan liikuttunut.

Mielialani on ollut pääosin todella korkealla, olen ollut iloisella mielellä. Niin, Vilnan matkan koti-ikävä on toki poikkeus positiivisiin tuntemuksiin. Olen myös pohtinut viime viikkojen aikana muutaman kerran elettyä elämää ja sen tuomia iloja ja suruja. Läheisille ihmisille aiheuttamani pettymykset kaduttavat. On asioita, jotka olisi voinut jäädä tekemättä. Joo joo, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi. Ja Julia please, nyt katse tulevaisuuteen!

Keskustelimme rakkaani kanssa tulevaisuudestamme. Nykyinen asuinpaikkamme ei kertakaikkiaan tunnu tarjoavan hänelle koulutusta vastaavaa työtä. Töiden saaminen muualta olisi mahdollista, mutta silloin saattaisimme joutua asumaan erillään. Syy siihen on varsin yksinkertainen. Ammatistani johtuen, minulle mahdollisia työpaikkoja on varsin vähän. Koska olen luovalla alalla, ikäiseni henkilön on mahdotonta saada töitä alan yrityksissä. Alalle haetaan vain nuoria. On hyvä myös muistaa, transsukupuolisuudesta ei hakutilanteissa anneta pluspisteitä. Rakkaani haluaisi muuttaa takaisin kotikaupunkiimme. Hän ehdottikin, että palaisimme samaan tilanteeseen kuin 2005–2006: "Sitten kun pääset eläkkeelle, voisimme taas asua yhdessä kotikaupungissamme." Tämä tarkoittaa sitä, ettei hän ole jättämässä minua transsukupuolisuuteni vuoksi.

Kurkkuni on ollut kipeä Vilnan matkan jälkeen. Ääneni on aamuisin painoksissa, ja Julian ääntä on vaikea saada aikaan. Ääniharjoitukset saavat toistaiseksi jäädä.

Summa summarum, helmikuun saldo jää komeasti plussan puolelle! :)