Noniin (2). Tänään minulla oli kehityskeskustelut lähimmän esimieheni kanssa. Keskusteluissa keskityimme tulevien vuosien työnkuvaani, tavoitteisiin ja uusiin mahdollisiin haasteisiin. Olen jo aiemmin maininnut esimiehelleni olleeni tutkimuksissa, saaneeni diagnoosin ja olevani lääkityksessä loppuikäni. Diagnoosin sisällöstä en ole maininnut mitään. Olen myös maininnut, etten tee enää ylityötä. Haluan viettää vapaa-aikani kotona. Tänään otin nuo mainitsemani asiat uudelleen esille. Kerroin hänelle tilanteeni.
Esimieheni otti asian hyvin tyynesti. Omien sanojensa mukaan asia ei tullut hänelle yllätyksenä, vaikka kysymyksessä on "iso juttu". Hän tukee minua täysin. Kertominen oli minulle varsin helppoa. Tiesin etukäteen, että hän pystyy suhtautumaan asiaan hyvin. Hän on hyvin humaani ihminen.
Mietimme milloin ja kuinka kerromme asiasta muulle työyhteisölle. Kerromme sitten vasta kun olen vaihtanut nimeni. Mahdollisesti jo lomien jälkeen.
Pieni askel minulle, suuri askel... hmmm...ei tämä nyt tähän oikein sovi...
Hyvä, Julia!
VastaaPoistaOlet tosi rohkea, olen iloinen puolestasi!
Tähänkin pätee sanonta All good things to those who wait...
Olet odottanut tätä matkaa enemmän kuin mitään konkreettista matkaa aiemmin, joten heittäydy mukaan, kyllä se elämä näemmä aina kantaa!
Ja hienoa on myös, että esimiehesi otti tuon kannan. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.
-taru-
Taru, positiiviset mietteesi osuvat hyvin kohdalleen. Rohkeudesta en osaa sanoa, yritän vain olla oma itseni. Olen onnekas, tiedän sen. Seison sen tiedon edessä nöyränä.
VastaaPoistaJulia