Käynnin tarkoituksena oli esitellä terapeutille kolmea minulle jollain tavalla merkityksellistä kuvaa käyttäen vain harjoiteltua ääntä. Kun saavuin vastaanoton odotustiloihin, laitoin käsineet ja hatun laukkuuni, koska huoneessa ei ole kunnollista naulakkoa. Samalla huomasin, etteivät kuvat olleetkaan laukussani. Voi itku ja suuri pamaus!! Minulla oli pasmat aivan sekaisin terapeutin pyytäessä minua vastaanottohuoneeseen.
Kuvat ovat minulle sen verran tuttuja, että pystyin kertomaan niistä spontaanisti minulle merkitykselliset asiat. Koska osaan kuvista liittyy enemmän sisältöä kuin voisi ehkä olettaa, ilmaisuni oli kovin vaihtelevaa. Yritin olla vain oma itseni. Terapeutti antoi minulle palautetta aina kun oli huomautettavaa. Omien "kuvieni" lisäksi kerroin tuntemuksiani terapeutin antamasta kissakuvasta sekä viimeaikojen tapahtumista ja niihin liittyvistä yksityiskohdista.
Ääni puskee ja karkailee alarekisteriin, eikä intonaatiokaan ole vielä kohdallaan. Viime viikolla podettu räkätauti yskineen painoi ja karhensi vielä ääntäni. Näistä huolimatta tunti meni hyvin. Olen todella tyytyväinen pakottomaan ulosantiin ja perusäänen korkeuteen. Terapeuttikin oli aika-ajoin silminnähden tyytyväinen.
Seuraava käynti onkin vasta kuukauden kuluttua. Sitä ennen harjoittelen kertomalla vanhojen esineiden ja valokuvien tapahtumista ja taustoista. Lapsuuden kuvat ja esineet ovat kuulemma tarkoitukseen oikein hyviä. Niin, ja tietysti kaikkia perusharjoituksia pitää edelleen tehdä. Seuraavalle käynnille vien taas muutaman uuden kuvan, joista sitten keskustelemme.
 |
| Tässä ne kotiin unohtuneet kuvat... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti