Moni teistä lukijoista on varmaankin ihmetellyt mitä se tuntemani yksinäisyys oikeastaan on, olenhan kuitenkin noilla reissuilla ollut melkoisen pyörityksen kohteena, keskellä ihmisiä. Mitä siin oikein valitan? Niin, en tietenkään ole sananmukaisesti ollut yksin, mutta Juliana olen ollut yksinäinen.
 |
| Aamiainen 3. Avenuella yksin |
Haluaisin jakaa elämäni muiden kanssa sellaisena kuin olen, mutta kaikilta osin se ei vielä onnistu. Matkalla on ollut mukana ihmisiä, tai olen matkalla ollut tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät tiedä. Silloin olen yksin. Kun liikun yksin ihmisten seassa, jotka eivät tunne minua eivätkä tiedä, silloin en ole yksin. Noh, kyllähän yksin syöminen on ikävää, tiesipä ympärillä olevat sitä tahi tätä. Lauantaipäivä New Yorkissa oli pyhitetty minulle, Julialle. Se oli hieno päivä. Sain olla oma itseni ja minut otettiin omana itsenäni joka paikassa, metrossa, kaupoissa, ravintolassa, liikkuessani kadulla, kohdatessani tietä kysyviä. Vain kevyt meikki ja sopiva yhdistelmä vaatteita sekä juuri ostamani kävelykengät, lisämausteena oma ääneni.
 |
| Yksin |
New Yorkissa on valtava kirjo ihmisiä, siellä on vaikeaa olla erikoisen näköinen. Kukaan ei pitänyt minua erikoisena, en herättänyt huomiota missään tilanteessa. Perushabitukseni alkaa ilmeisesti olla aika feminiininen, koska asioidessani apteekissa ja käydessäni tapaamassa mahdollisia yhteistyökumppaneita minusta käytettiin sanaa "she" tai joissain paikoissa kanssani asioivat olivat epävarmoja sukupuolestani. Asiaan tietysti vaikuttaa myös ristimänimeni, joka on sattumoisin jenkeissä myös naisen nimi.
Tapasin matkani aikana myös New Yorkissa asuvia hyviä ystäviäni. Kerroin heille tilanteestani kahvitellessamme heidän kotonaan sunnuntai-illan maittavan päivällisen jälkeen. He ovat kertakaikkisen ihastuttavia ihmisiä. Juttelimme ja filosofoimme varsin pitkälle iltaan transsukupuolisuudesta ja elämästä. Sain heiltä ennen lähtöäni lahjaksi yllätävän ja koskettavan kirjan "Becoming" (Yishay Garbasz with Vivian Sobchack, MPB 2010). Voi, olisipa maailmassa enemmän ystävieni kaltaisia ihmisiä, avarakatseisia, rehellisiä ja rakastettavia. Heidän seurassaan sain olla oma itseni.
Tutustuin matkallani uuteen ihmiseen metrossa numero 6 palatessani perjantaipäivän ostos- ja kävelyreissultani takaisin hotelliini. Lyhyen juttutuokion aikana havaitsimme yllättävän paljon meille yhteisiä asioita. Ennen erkanemistamme omille teillemme, vaihdoimme yhteystietoja, ja sen seurauksena kävimme maanantai-iltapäivällä yhdessä kahvilla ennen työhön liittyvää tapaamistani Cooper Unionissa. Koska hän on aivan uusi henkilökohtainen eikä työhön liittyvä tuttavuus, sekaannusten välttämiseksi kerroin hänelle heti tilanteeni. Sukulaissielu, mainio tyyppi. Hänen seurassaan sain olla oma itseni.
Eikös se opiskelijaryhmä sitten epäillyt mitään. Ei alkuun, mutta ehkä nyt hieman.
Ja hei, onhan se aika hieno kaupunki...
 |
| Yksin itsensä kuvaaminen on tylsää! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti