Olen ja vahvasti. Joka päivä yhä enemmän. Herään jokaiseen aamuun kiitollisena siitä, että olen olemassa Juliana, ja että olen antanut itselleni luvan olla juuri se mitä minä olen.
Olen olemassa täysin tuntemattomille ihmisille kaupungin ruuhkassa ylittäessäni katua kauniissa takissani ja nilkkureissani huivi hulmuten. Olen olemassa minua hoitaville henkilöille Tampereella, Lahdessa ja Helsingissä.
Olen olemassa nimenä, puhelinnumerona ja sähköpostiosoitteena yhä useamman ystävän, sukulaisen ja tuttavan osoitekirjassa. Minun elämääni seurataan täällä blogissa. Elän, siis olen.
Kiitos blogiani kommentoineille ja aktiivisille Google+ -ystävilleni, teidän ansiosta olen olemassa.
Joillekin olemassaoloni on surullinen asia, joillekin se on häpeällistä, jotkut kieltävät sen, joillekin se tarkoittaa luopumista tai menettämistä.
En ole olemassa. Kukaan ei kutsu minua nimeltä. Kukaan ei ole soittanut minulle. Kukaan ei ole lähettänyt sähköpostia juuri minulle. Tapaamisissa ja illanvietoissa minua ei puhutella.
En voi ansaita olemisen oikeutusta, se tulee vain hyväksynnän kautta. En voi osoittaa olemistani miehekkäillä teoilla. Luovun miehisin teoin ja riitein saavutetusta statuksesta, vaihdan sen maailman neekerin statukseen. Mutta olemisen oikeutuksen saan vain olemalla oma itseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti