Olen tätä kirjoittaessani perinteisellä uudenvuodenvisiitillä kotikaupungissani. Tapasin vanhempani ensimmäisen kerran transsukupuolisuudestani kertomisen jälkeen. Jätin korut pois ja laitoin tukan ponnarille, olin ulkoisesti varsin neutraali. Tapaaminen sujui luontevasti mukavissa tunnelmissa, tilannettani ei kommentoitu sanallakaan. Käynnin jälkeen olin isäni kanssa puhelinyhteydessä. Kerroin olevani kiertelemässä kauppojen alennusmyynneissä, josko löytäisin itselleni jotain kivaa. Isäni vastasi: "Minä en aio ostaa mitään. Jos tarvitset jotain, saat minulta." Voi isä kulta, ajatus on kaunis, mutta...
Kävin viikolla setäni 80-vuotissyntymäpäivillä Kaakkois-Suomessa, siellä läheinen serkkuni kyseli maailmani asentoa. Kerroin hänelle eläväni elämäni parasta aikaa. Annoin hänelle diagnoosikoodin ja käskin istua tukevasti tuolilla, sitten kun hän myöhemmin guuglaa koodin merkityksen. Serkkuni soitti ja kiitti luottamuksesta, tieto oli ollut hämmentävä, mitä se käytännössä tarkoittaisi? Annoin hänelle blogini osoitteen, näin hän saa kätevästi kokonaiskuvan prosessistani. Hiomme yhdessä strategian, kuinka kerron asian muille serkuilleni, isäni veljelle ja muille lähisukulaisille. Transsukupuolisuuden kohtaaminen ja omaksuminen ei ole helppoa.
Tapasin visitiin aikana myös entisiä työkavereita, lapsuudenystäviä ja läheisiä kavereita perheineen. Olin ajatellut kertoa tilanteestani lapsuuden ajan parhaalle kaverilleni, mutta en sitten pystynytkään. Tilanne ei ehkä kuitenkaan ollut siihen otollinen. Kirje voisi olla parempi tapa kertoa asia hänelle. Kukaan ei kiinnittänyt huomiota muuttuneeseen ulkonäkööni, ainoat kommentit tulivat pitkistä hiuksista. Ehkäpä ihmiset ovat kuitenkin vain niin kohteliaita, etteivät kommentoi spontaanisti muutoksia.
Vietimme loppiaisiltaa läheisten kavereiden kanssa, joille kerroin asiasta jo kolme vuotta sitten. Heitä tavatessani en ota esille omaa tilannettani, ellei joku erityisesti halua. Loppuillasta keskustelu kuitenkin kääntyi minuun, tämänhetkiseen tilanteeseen ja tulevaisuuteeni. Asiat eivät valitettavasti ole heillekään ihan yksioikoisia ja selviä. Kaikki näkökulmat eivät olleet positiivisia. Parisuhteemme tulevaisuus on iso kysymys, johon minä tai rakkaani emme osaa antaa nyt vastausta. Vaikka minä haluaisin jatkaa, se ole vaimolleni itsestään selvä asia. Keskustelut kävimme kuitenkin hyvässä hengessä. Ulkonäköni ja vaatetukseni joutui arvioinnin kohteeksi, ensimmäisen kerran visiittimme aikana.
Palatessamme yöpaikkaamme, rakkaani kuiskasi korvaani: "Kävi tässä kuinka tahansa, olet minun ihminen." Nuo sanat lämmittivät mieltäni enemmän kuin arvaatkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti