Kaikki lähti menemään pieleen jo aamulla. Vapaapäivä, en saanut enää unta, asiat pyörivät mielessä. Pihalla lähes kaksikymmentä senttiä märkää lunta. Lumitöiden tekemiseen meni aikaa enemmän kuin olisin halunnut. Oletko koskaan kolannut märkää sementtiä? Taivaalta satoi veden ja jään sekaista räntää. Vaatteet kastuivat. Käsineet värjäsivät käteni, samoin lakin hikinauha värjäsi otsaani mustan rannun. Lakki ja käsineet lensivät roskiin. Aamuinen väärinymmärretty hyvin lyhyt episodi rakkaani kanssa. Kahvipöydän itkunsekaiset keskustelut olemisesta, läheisyydestä, tulevaisuudesta, hyväksymisestä, tunteista, parisuhteesta, kädestä kiinni pitämisen tärkeydestä, työstä, työn hakemisesta ja valituksi tulematta jäämisestä, toimeentulemisesta ja rahan mukanaan tuomasta vapaudesta valita. Kaikkien ongelmien lisäksi on vielä minun prosessini. Kuka haluaa 53 vuotiaan tädin asumaan kanssaan, tädin, joka näyttää enemmän mieheltä kuin naiselta, tädin, joka ei osaa kunnolla meikata, tädin, jonka vaatteet ärsyttävät, tädin, joka on herkkänahkainen, käsi ylös? Ymmärrän vaimoni tuntemuksia. Talossa asuukin aviomiehen sijaan täti. Vaimoni pelkää puolestani loukatuksi tulemista. Tiedän, olen herkkänahkainen. Mutta, minulla on ollut jo pitkään perusolettamuksena se, ettei minua tulla hyväksymään Juliana. Vaimoni on varmastikin oikeassa todetessaan: "Vaikka itse olet sitä mieltä ettet muutu, voitko olla siitä varma. Hormonit tulevat vaikuttamaan persoonaasi". En voi ola varma mistään. En mistään. Mitä lähemmäs pääsen omaa elämääni, sitä kauemmas ympärillä olevat ihmiset kaikkoavat.
Kädet mustana, otsassa musta rantu, silmät turvoksissa ja punaisina on kiva aloittaa pikkujoulun vietto syksyn työmäärästä väsyneiden työkavereiden kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti