Terapeuttini joutui siirtämään flunssan vuoksi jo sovitun ajan viikolla eteenpäin, näin edellisestä käynnistä olikin vierähtänyt melkein kuukausi.
Kävimme läpi syksyn aikana tekemiäni perusharjoituksia. Niitä kaikkia tulen tekemään edelleenkin, huulio-, hyminä-, tärinä- ja pärinäharjoittelua, pehmeitä alukkeita sekä falsettilaulua. Olen voinut harjoitella lähes joka päivä. Välillä harjoitukset ovat menneet tosi hienosti, Julian ääni on olemassa. Pikkujoulujen jälkeinen yli viikon jatkunut kurkun karheus ja jokapäiväinen puhetyöni vaikeuttivat puhtaan äänen saavuttamista ja riittävää harjoittelua.
Pohdimme hetken Julian äänellistä olemusta, onko siihen mahdollisesti tullut muutoksia tai lisätoiveita. Eipä ole. Julia on ikäisensä nainen myös ääneltään (jos kaikki yli 50-vuotiaat ovat tätejä, Juliakin on silloin täti). Tavoite on luonnollisuudessa, pakottomuudessa.
Vaikka olenkin käyttänyt jokapäiväisissä tilanteissa Julian ääntä, sitä ei kuitenkaan ole vielä tarkoitus siirtää puheeseen. Etenemme askel kerrallaan. Uusin askel on harjoitus sopivan peruskorkeuden hakemiseen. Äännän no-sanaa ilman tunnetulkintaa, ei hämmästystä eikä paheksuntaa. Haen harjoiutuksessa Juliamaisen tason äänen korkeudelle, jota olen jo käyttänyt perusharjoituksissa. Liitän tähän soinikkaaseen sanaan jonkin minulle luontevan ja jokapäiväisen tokaisun. Pyrin pitämään äänen korkeuden samana mutta tokaisun luontevana käyttäen tavallista äänen voimakkuutta. Esimerkiksi: no no toki toki, no no näin on, no no aivan jne.
Niin, unohtamatta pehmeitä alukkeita, soinnillisuutta ja intonaatiota.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti